Uutinen
EräViikingit tiedottaa tulevan kauden kuvioista junioripuolella kolmessa osassa, tässä toinen osa. Aiemmin on julkaistu A-D -poikien juttu ja myöhemmin julkaistaan E-G-poikien juttu.
EräViikingit on tehnyt uudelleenjärjestelyjä valmennuspäällikköjärjestelmäänsä jakamalla tehtäviä useampiin osiin ja tällä tavoin saadaan tyttöjoukkueiden puolelle oma valmennuspäällikkö. EräViikinkien uudeksi valmennuspäälliköksi on nimitetty Sauli Hynynen. Hynynen on toiminut aiemmin Porvoon Salibandyseurassa koko seuran valmennuspäällikkönä. Hynynen tulee EräViikinkeihin useampiin eri valmennus- ja organisointitehtäviin mukaan. Hän omaa pitkän kokemuksen tyttösalibandysta eri tasoilta.
Keskusteluissa seuran kanssa päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen. Fiilis on tietysti uuden äärellä aina innostunut ja odottava. Suurin tekijä päätöksen taustalla oli halu päästä työskentelemään uuteen ympäristöön. Täällä on myös runsaasti työntekijöitä, valmentajia ja pelaajia, joiden kanssa työskentelyä odotan paljon, kertoo Hynynen.
Tyttöjen valmennuspäällikön tehtävänä on mm. rakentaa yhdessä urheilujohdon kanssa EräViikingeille yhtenäistä pelaajapolkua ja valmennuslinjaa tyttöjoukkueisiin, sekä vahvistaa yhteistyötä tyttöjoukkueiden sekä tyttöjoukkueissa toimivien kesken. Tällä päätöksellä EräViikingit haluaa korostaa tyttösalibandyn merkitystä seurassa sekä vahvistaa entisestään tyttöjen asemaa hienon lajimme parissa.
Seurana EräViikingit on pyrkinyt olemaan aina kehityksen edelläkävijä. Toimintaa johdetaan ammattimaisesti ja seuralla on selkeä visio siitä, mitä se haluaa olla, sekä strategia, millä se haluaa tavoitteita kohti edetä. Seurassa on haluttu panostaa riittäviin resursseihin ja tämä näkyy toiminnan laadussa arjessa. Mielestäni lajikehityksen kannalta on hyvä, että Suomestakin löytyy seuroja, jotka rohkeasti toiminnallaan haluavat olla suunnannäyttäjiä. Itselleni EräViikingit oli aina se vastustaja, jota en niin mielelläni halunnut kohdata, jatkaa Hynynen.
Hynysellä on selvät sävelet toimenkuvastaan ja hänellä on tiedossa myös ensimmäiset askeleet seuran uutena tyttöjoukkueiden valmennuspäällikkönä.
Ensimmäisinä askeleina lähdetään nyt tutustumaan joukkueiden valmentajiin ja seuran muihin työntekijöihin, intoilee Hynynen.
Tyttöjen joukkueisiin on pelaajahaku päällä jokaiseen ikäluokkaan, erityisesti tällä hetkellä haetaan pelaajia A- ja B-junioreiden joukkueisiin, josta useampi pelaaja on jo nostettu naisten liigajoukkueen mukaan. EräViikinkien strategiassa on, että päättyneellä kaudella kolmanneksi päätynyt liigajoukkue on rungoltaan vahvasti seurassa kasvaneista pelaajista kasattu ja pidämme omavaraisuutta korkeassa arvossa.

Tove Tantere on nousemassa kohti liigajoukkuetta.
EräViikinkien A- B- ja C-tyttöjen edustusjoukkueet olivat kaikki omissa ikäluokissaan kauden keskeytyessä Suomen kuuden parhaan joukkueen joukossa. B-, C- ja D-tytöt osallistuvat FBA/MAAJOUKKUETIE -toimintaan omilla joukkueillaan, joten EräViikinkien kautta on hyvät mahdollisuudet sekä menestyä hyvin, osallistua MAAJOUKKUETIE-tapahtumiin, että edetä aina salibandyn huipulle saakka saman seuran sisällä. Valtaosassa ikäluokista on myös tarjolla erilaisia peliryhmävaihtoehtoja eri tasoisille pelaajille.
EräViikinkien tulevan kauden joukkueisiin voit ilmoittautua joko valmennuspäälliköiden kautta tai suoraan joukkueen yhteyshenkilölle, lisätiedot ja yhteystiedot täältä.
Samaan aikaan EräViikinkien jo toimessaan olevat valmennuspäälliköt ovat nimenneet valmentajia tyttöjuniorijoukkueisiimme.
A-/B-tytöt, edustusjoukkue (A-tyttöjen SM, sekä B-tyttöjen SM):
Päävalmentaja A-tytöt: Marko Vaittinen
Päävalmentaja B-tytöt: Sauli Hynynen
Valmentaja: Cecilia Eklund
Valmentaja: Mikko Laine
Fysiikkavalmentaja: Heidi Petrell
Maalivahtivalmentaja: Laura Loisa
B-tytöt Akatemia (B-tyttöjen alueellinen haastajasarja)
Päävalmentaja: Jouni Riihonen
Valmentaja: Nico Niskanen
C-tytöt (edustusjoukkue SM-sarja ja kilpajoukkue alueellinen kilpasarja):
Päävalmentaja: Henri Hurnanen
Valmentaja: Timo Suonpää
Valmentaja: Nico Niskanen
Valmentaja: Jouni Riihonen
D-tytöt (alueellinen kilpa- ja haastajasarja)
Päävalmentaja: Tuomas Ollikainen
Valmentaja: Petri Käenmäki
E-tytöt (alueellinen kilpa- ja haastajasarja)
Päävalmentaja: Henri Hurnanen
Valmentaja: Tomi Aaltonen
Valmentaja: nimetään myöhemmin
F-/G-tytöt (alueellinen kilpa- ja haastajasarja)
Päävalmentaja: Sanni Pukero
Valmentaja: Nea Helminen