
Uutinen

EräViikinkien palkittu junioritoiminta on myös kaudella 2022-2023 ollut laajamittaista ja menestyksekästä.
EräViikingit on seuran olemassaoloaikana ollut kirkkaasti menestynein seura junioreissa, niin myös kuluvalla kaudella: EräViikingit on ainoa seura Suomessa, jossa kaikki SM-sarjoja pelaavat joukkueet pojissa (P22, P19, P17, P16) ja tytöissä (T21, T18, T16) saavuttivat suoran pudotuspelipaikan sekä kotiedun neljän parhaan joukkueen joukossa ikäluokissaan. Lisäksi kaksi divaria ikäluokissaan pelannutta joukkuetta (P19 akatemia ja P17 akatemia) pelasivat erinomaisen kauden ja P15 edustusjoukkue voitti oman lohkonsa ja jatkaa valtakunnallisen sarjan lopputurnaukseen. Nuoremmissa junioreissa EräViikingit on vahvasti edustettuna jokaisessa sarjassa ja edustus-/kilpajoukkueet poikkeuksetta ikäluokkiensa kärjessä.
Mikä tärkeämpää, EräViikingit pystyy tarjoamaan laadukasta toimintaa eri tasoilla edustus- kilpa- ja haastajajoukkueineen valtakunnallisesti ja alueellisesti jokaisessa ikäluokassa pikkujunnuista aikuiseksi. EräViikingit on myös Salibandyliiton MAAJOUKKUETIE yhteistyöseura.
Suuri osa toimintaamme perustuu laadukkaaseen valmennukseen. Seuran valmentajayhteisö on sekä kokenut, että osaava. Olemme panostaneet myös valmentajien urapolkuun, koulutukseen ja työllistämmekin tällä hetkellä lukuisia ammatikseen valmentavia osaajia. Heidän tukenaan mentoroimassa ovat seuran valmennuspäälliköt. Seuramme tarjoaa saamamme palautteen mukaan inspiroivan ympäristön sekä meillä on hyvä kasvaa ja kehittyä. Sitä kautta viime kädessä pelaajat hyötyvät – toimintamme on suunniteltua ja laadukasta kaikissa joukkueissa.
Joonas Naava, valmennuksen johtaja
Hyvän valmennuksen tuloksena meillä jokainen ikäluokka on erittäin hyvä. Meiltä tulee käytännössä jokaisesta ikäluokasta nuorten maajoukkuepelaajia U17- ja U19-maajoukkueisiin. Samaan aikaan pystymme viemään laajaa salibandyn harrastajien joukkoa kohti salibandya elämäntapana myös aikuisena.
Joonas Naava, valmennuksen johtaja
Tulevallakin kaudella EräViikinkien valmennustiimeissä nähdään lukuisia erittäin kokeneita valmentajia, sekä samalla uusia nimiä, jotka ovat liittyneet EräViikinkien valmentajayhteisöön. Yksi heistä on Esport Oilersista siirtyvä kokenut Esa Yrjälä, joka tulee ikäluokkavalmentajaksi nuoremman ikäpolven joukkueisiin, sekä P17 edustusjoukkueen tiimiin.
EräViikingit seurana tarjoaa mahdollisuuden olla mukana kehittyvässä ja hyvin organisoidussa toiminnassa sekä pelaajapolussa. EräViikinkien systemaattinen yhteistyö monien eri tahojen kanssa, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, antaa kiinnostavan mahdollisuuden kehittää omaa valmentajuutta ja varmasti tuo monia uusia ajattelutapoja siihen. Lisäksi ison seuran mahdollistama valmentajapolku ja tukitoiminnot omalle kehittymiselle olivat merkityksellisiä päätöksessä siirtyä EräViikinkeihin.
Esa Yrjälä, ikäluokkavalmentaja
Joukkueisiin -sivulta löydät kaikkien joukkueiden yhteystiedot, sekä joukkueiden mahdolliset avoimet harjoitukset. Sivulle päivitetään myös toistaiseksi puuttuvat valmentajanimitykset.
Lisätiedot seuran valmennuspäälliköiltä:
P22-P19: Miro Mäkelä, puh 0407086886, miro.makela@eraviikingit.fi
P17-P13: Jouni Olkkonen, puh 0449887190, jouni.olkkonen@eraviikingit.fi
P12-P8: Tomi Rastas, puh 0503844747, tomi.rastas@eraviikingit.fi
Tytöt: Tomi Rastas, puh 0503844747, tomi.rastas@eraviikingit.fi
Fysiikkavalmennus: Jukka Lehto, puh 0405075589, jukka.lehto@eraviikingit.fi
Maalivahtivalmennus: Jani Pyykkö, 0456407557, jani.pyykko@eraviikingit.fi
TÄSSÄ ERÄVIIKINKIEN VALMENTAJAT KAUDELLA 2023 – 2024
POJAT
P22 Edustus (SM-sarja), 2002-2004 syntyneet
Päävalmentaja: Jan Pazdera
Valmentaja: Perttu Puska
Valmentaja: nimetään myöhemmin
Fysiikkavalmentaja: Jukka Lehto
P19 Edustus (SM-sarja), 2005-2006 syntyneet
Päävalmentaja: Janne Juote
Valmentaja: Lasse Dideriksen
Valmentaja: nimetään myöhemmin
Fysiikkavalmentaja: Jukka Lehto
P19 Akatemia (Divari), 2005-2006 syntyneet
Päävalmentaja: Kari Lindholm
Valmentaja: Mikko Saukkonen
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
P19 Musta (alueellinen kilpasarja), 2005-2006 syntyneet
Päävalmentaja: Tuomas Ollikainen / Nimetään myöhemmin
Valmentaja: Harri Linko
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
P17 Edustus (SM-sarja), 2007-syntyneet
Päävalmentaja: Simo Kovanen
Valmentaja: Miska Häiväläinen
Valmentaja: Esa Yrjälä
Fysiikkavalmentaja: Oskari Savolainen
P17 Akatemia (alueellinen kilpasarja), 2007-syntyneet
Päävalmentaja: Tuomas Ollikainen
Valmentaja: Jari Salmivainio
Valmentaja: Harri Linko
P16 Edustus (SM-karsinnat), 2008-syntyneet
Päävalmentaja: Simo Kovanen
Valmentaja: Christopher Rehn
Valmentaja: Markku Rantala

P16/P15 Haastaja (alueelliset haastajasarjat), 2008-2009 syntyneet
Päävalmentaja: Esa Yrjälä
Valmentaja: Simon Riihelä
Valmentaja: Jyrki Partanen
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
P15 Edustus (valtakunnallinen sarja, alueellinen kilpasarja?), 2009-syntyneet
Päävalmentaja: Janne Saurila
Valmentaja: Markus Rauhanen
Valmentaja: Eetu Tistelgren
Valmentaja: Mikko Luotola
Valmentaja: Lasse Björk
P14 Edustus (alueellinen kilpasarja), 2010-syntyneet
Päävalmentaja: Esa Yrjälä
Valmentaja: Aki Aalto
Valmentaja: Tero Kalsta
P14 Haastaja (alueellinen haastajasarja), 2010-syntyneet
Päävalmentaja: Teemu Ruti
Valmentaja: Jonathan Lindvall
P13-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2011-syntyneet
Päävalmentaja: Jani Pyykkö
Valmentaja: Roope Relander
Valmentaja: Tomi Vahtera
Valmentaja: Marko Kuusela
Valmentaja: Niko Stenman
Valmentaja: Mikko Ruohio
Valmentaja: Jari Jämsä
P12-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2012-syntyneet
Päävalmentaja: Jouni Riihonen
Valmentaja: Petri Käenmäki
Valmentaja: Jussi Ojala
Valmentaja: Roope Relander
Valmentaja: Lasse Jatakari
P11-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2013-syntyneet
Päävalmentaja: Esa Yrjälä
Valmentaja: Antti Raitamaa
Valmentaja: Timo Saarento
Valmentaja: Markku Pitkonen
P10-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2014-syntyneet
Päävalmentaja: Esa Yrjälä
Valmentaja: Marko Jyrinki
Valmentaja: Samu Hannukainen
P9-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2015-syntyneet
Päävalmentaja: Lasse Dideriksen
Valmentaja: Jani Helenius
Valmentaja: Ari Kukkonen
Valmentaja: Ari Vuorinen
UUSI JOUKKUE: P8-ikäluokka (alueelliset kilpa- ja haastajasarjat), 2016-syntyneet ja nuoremmat
Päävalmentaja: Lasse Dideriksen
Muu valmennustiimi nimetään myöhemmin joukkueen toiminnan aloitettua
Lisäksi pojille ja tytöille on tarjolla seurassa matalamman kynnyksen Kaupunginosa/Harrastejoukkueita 2010-2016 ikäisille pelaajille tulevallakin kaudella.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen kaupunginosajoukkueisiin täältä: www.eraviikingit.fi/harrastejoukkueet
TYTÖT:
T18-21 (SM-sarja), 2002-2007 syntyneet
Päävalmentaja: Jouni Riihonen
Valmentaja: Tiina Petrell
Valmentaja (T21): Antti Pyykönen
Valmentaja: Antti Pyykönen
Fysiikkavalmentaja: Heidi Petrell
T16 (SM-sarja), 2008-2009 syntyneet
Päävalmentaja: Petri Käenmäki
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
Valmentaja: Jouni Riihonen
T14 (alueellinen sarja), 2010-2011 syntyneet
Päävalmentaja: Nico Niskanen
Valmentaja: Lassi Auravuo
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
T12 (alueellinen sarja), 2012-2013 syntyneet
Päävalmentaja: Tomi Aaltonen
Valmentaja: Markku Rantala
Valmentaja: Teemu Latva
T10 (alueellinen sarja), 2014 syntyneet ja nuoremmat
Päävalmentaja: Henri Hurnanen
Valmentaja: Nimetään myöhemmin
Lisäksi pojille ja tytöille on tarjolla seurassa matalamman kynnyksen Kaupunginosa/Harrastejoukkueita 2010-2016 ikäisille pelaajille tulevallakin kaudella.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen kaupunginosajoukkueisiin täältä: www.eraviikingit.fi/harrastejoukkueet