Uutinen
EräViikingit Akatemian ja A-poikien yhdistelmäjoukkueen tärkein tehtävä on auttaa pelaajiamme salibandyn huipulle. Erityisesti juniori-ikäisille pelaajille tulee mallissa iso pelimäärä ja kokemusta aikuisten pääsarjassa pelaamisesta, mikä nopeuttaa nousua Salibandyliigaan ja antaa tarvittavan kokemuksen, joka kantaa todistetusti myös salibandyn terävimmällä huipulla.
EräViikinkien A-pojat voittivat SM-pronssia kauden 2017-2018 päätteeksi. Tämä kausi oli tuloksellisesti haastavampi, mutta loistavan kevätvireen ansiosta sarjapaikka säilyi suoraan A-poikien SM-sarjassa. Akatemia säilytti paikkansa valtakunnallisessa miesten Divarissa karsintojen kautta, kun Merikoski SBT kaatui otteluvoitoin 2-1.
Nuorista pelaajista esimerkiksi Lauri Laine pelasi A-poikien SM-sarjassa ja Divarissa tällä kaudella yhteensä 39 ottelua, kun esimerkiksi Salibandyliigan runkosarjassa pelataan 26 ottelua. Sen lisäksi hän vietti kolmen viikon jakson tsekin pääsarjajoukkueen FbS Bohemiansin mukana. Laine olikin isossa roolissa Divarin putoamiskarsintasarjassa, jossa hän viimeisteli kolmeen otteluun kovat tehot 8+4=12. Hän lisäkseen esimerkiksi Konsta Kupela oli isossa roolissa niin A-poikien kuin Akatemiankin riveissä. Hän ynnäsi kolmeen putoamiskarsintaotteluun tehot 4+7=11. Divarin 18 otteluun Kupela iski yhteensä 27 tehopistettä, kun esimerkiksi tällä kaudella Salibandyliigassa läpimurtonsa tehnyt Joonatan Lindholm viimeisteli Divarissa kautta aikaisemmin 25 otteluun 39 tehopistettä. Molemmat laiturit takoivat siis pisteitä n. 1.5 ottelua kohden.
Olemme onnistuneet luomaan toimivan Akatemia-mallin, jonka avulla olemme pystyneet auttamaan useita pelaajia salibandyn huipputasolle viimeisten vuosien aikana. Esimerkkejä pelaajista jotka ovat tulleet Akatemiasta aikana ison roolin kautta viimeisen kahden kauden liigaan ovat mm. omassa liigajoukkueessamme pelaavat Mika Majalahti, Perttu Järvinen, Joonatan Lindholm, Otto Blomqvist, Santeri Kainulainen, Oskari Savolainen, Markus Salmi sekä tälle kaudelle kesken kautta liigajoukkueeseen nostettu Henri-Matias Tuomaala. Jokainen näistä pelaajista on ollut säännöllisessä pelaavassa kokoonpanossa liigajoukkueessa kunnossa ollessaan ja pelaajien tulevaisuus näyttää valoisalta. Samaten useat pelaajat ovat löytäneet reittejä Salibandyliigaan myös muihin organisaatioihin onnistuneen Akatemia-kauden jälkeen, mikä kertoo meille, että mallimme toimii erittäin hyvin. Teemme tätä ennen kaikkea pelaajille ja koemme sen seurassa tärkeänä investointina salibandyn tulevaisuuteen ja pelaajakehitykseen, EräViikinkien Urheilujohtaja Joonas Naava kommentoi.
Aikaisempina kausina Akatemian riveistä on noussut kansainvälisille kentille mm. Kevin Söderling, joka pelasi Akatemiassa syyskaudella 2016-2017 9 ottelua, joissa hän takoi 17 pistettä. Keväällä hän puolestaan oli isossa roolissa EräViikinkien Suomen Cup -voitossa sekä Superfinaalissa. Kauden jälkeen hänet nähtiin myös miesten maajoukkueessa.
Valmennusjärjestelmä sekä olosuhteet tukevat EräViikingeissä pelaajaa, jonka kehittäminen on toiminnan keskiössä. Uutena pilottina tälle kaudelle tehtiin myös pelaajavaihtona tsekkiläisen FbS Bohemiansin kanssa, jossa kolme pelaajaa vaihtoivat maisemaa kolmen viikon ajaksi. Pilotin tuloksiin ollaan erittäin tyytyväisiä, ennen kaikkea pelaajille kokemus oli ikimuistoinen ja vastaavia on tarkoituksena tehdä myös ensi kaudella.
Näkökulma toimintaamme on vahvasti pelaajakeskeinen, eli seuraamme pelaajien pelimääriä ja harjoittelua järjestelmällisesti kuukausitasolla. Tulemme jatkossa panostamaan erityisesti harjoittelun kuormituksen seurantaan ja aamuvalmennuksen integrointiin osana pelaajiemme harjoittelua. Ne harjoitteet, joita pelaajat aamuisin eri oppilaitoksissa tekevät, tulevat jatkossa pääsääntöisesti seuralta. Yhteistyö liigajoukkueen kanssa on myös arjessa jatkuvaa – useat akatemian pelaajat pääsevät säännöllisesti mukaan liigajoukkueen harjoituksiin. Jatkossa pelitapaa ja muita toimintamalleja yhdenmukaistetaan liigan ja Akatemian välillä entistä vahvemmin. Akatemian valmennustiimissä on sama fysiikka- ja maalivahtivalmentaja (Jukka Lehto ja Tony Bäcksbacka) kuin miesten joukkueessa, joten näilläkin osa-alueilla yhteinen linja toteutuu varmasti hyvin. Naava jatkaa.
Avainhenkilö yhteistyössä Akatemian ja liigajoukkueen välillä on Akatemian päävalmentaja Tomi Rastas. Hän on yksi kokeneimpia suomalaisia valmentajia ja omaa laajan kokemuksen huippusalibandysta. Rastas on valmentanut lukuisia nykyisiä maajoukkuetason pelaajia joko junioreissa tai aikuisena ja jatkaa myös miesten liigajoukkueen valmennustiimissä tulevina kausina.
Meillä on Akatemiassa ollut aina hyvä henki ja vaikka tämä kausi ollut vaikea, niin positiivisuus on säilynyt koko ajan. Hienoa on ollut seurata miten nuoret pelaajat ovat kasvaneet kokeneiden pelaajien rinnalla. Kokeneet pelaajat ovat näyttäneet nuoremmilleen miten harjoitellaan ja miten pienilläkin asioilla on isoon kuvaan merkitystä. Vaikkakin joukkueemme ikärakenne on nuori, tulemme ensi kaudelle kasvattamaan myös kokeneiden pelaajien määrää. Etsimme pelaajia, jotka haluavat harjoitella hyvin ja ovat motivoituneita menemään urallaan eteenpäin, kertoo Rastas.
EräViikingit Akatemian ja A-poikien joukkuetta on nyt aloitettu kasaamaan tulevalle kaudelle. Jos haluat pelata paljon pelejä kovissa sarjoissa, kehittyä pelaajana ja sinulla on tähtäin huippusalibandyssa, ole yhteydessä päävalmentaja Tomi Rastaaseen ja tule mukaan avoimiin harjoituksiin:
Tomi Rastas
0503844747
tomi.rastas@eraviikingit.fi
Avointen harjoitusten aikataulu:
HUOM! Uusi aika ti 2.4 klo 20.30-21.30 Mosahalli (Tapaaminen 19:30)
to 4.4 klo 17.00-18.30 Mosahalli
ti 9.4 klo 18.45-20.30 Mosahalli
to 11.4 klo 17-18.30 Mosahalli