Uutinen
EräViikinkien C1- ja C2 -ikäluokat ovat olleet useana kautena erittäin vahvoja. Menneellä kaudella C2 Pohjoinen kärsi vain yhden tappion ja C1 Pohjoinen oli runkosarjassa sijalla kaksi, kun kaudet keskeytettiin. 2005 ja 2006 syntyneet pelaavat C-pojissa alkavalla kaudella. Ikäluokat ovat olleet äärimmäisen vahvoja aikaisempina vuosina, josta on hyvä lähteä tavoittelemaan SM-sarjapaikkoja.
EräViikingit on menestynyt C-poikien SM-sarjoissa viime vuosina erinomaisesti. Tuloksena kolmeen kauteen on tullut kolme kultaa, yksi hopea ja yksi pronssi. Ensi kaudelle C1-pojat (2005 -syntyneet) lähtevät tavoittelemaan SM-sarjapaikkoja kahden joukkueen voimin. C05 Pohjoisen päävalmentajana toimii Tuomas Ollikainen ja C05 Idän Pasi Lindblom.
Kuluneen kauden päättyminen koronaan oli suuri pettymys pelaajille SM-sarjan kultakamppailun sijaan. Katseet suunnataan nyt tulevaan kauteen ja aloitetaan valmistautuminen seuraaviin karsintoihin. Joukkueen runko on ollut pitkään yhdessä ja siinä mielessä uuteen kauteen on helppo lähteä poikkeusolosuhteistakin. Uskon, että karsinnoissa ja SM-sarjassa nähdään erittäin motivoitunut joukkue, juttelee Ollikainen.
C05 Itä aloitti omatoimisen harjoittelun jo huhtikuun alusta. Joukkue on vahvistunut useammalla pelaajalla seuran sisältä, sekä muutamalla seuran ulkopuolelta tulleella pelaajalla. Joukkueelle jäi iso nälkä viimekauden loppuessa kesken ja se on boostannut pelaajat tekemään omatoimijakson harjoittelua hyvällä tasolla. Joukkueen selkeä tavoite on pelata valtakunnallista C1-poikien SM-sarjaa tulevalla kaudella ja nostaa pelaajien rutiinitaso arjen tekemisen kautta korkealle tasolle. Joukkueessa tullaan myös panostamaan henkilökohtaiseen pelin ymmärtämisen opettamiseen, jonka avulla viedään pelaajia myös yksilöinä vahvasti kohti heidän, sekä yhdessä joukkueena asetettuja tavoitteita kohti. Odotamme valmennuksen kanssa todella innoissamme, että päästään taas joukkueena treenaamaan yhdessä. Pieni tauko on tehnyt näin valmentajan näkökulmasta hyvää, mutta näyttänyt myös kuinka tärkeä osa valmentaminen ja sen tuoma yhteisö on. ”Work hard, dream big”, kertoo Lindblom.
Pohjoisen ja Idän edustusjoukkueiden lisäksi ikäluokassa on Lasse Jatakarin luotsaama Valkoinen haastajajoukkue.
C2-poikien (2006 -syntyneet) ikäluokassa joukkueita on neljä. Edustusjoukkueet EräViikingit Pohjoinen ja EräViikingit Itä tavoittelevat paikkaa C2-poikien SM-sarjasta. Pohjoisen päävalmentajana toimii Ollikainen ja Idän joukkuetta johtaa pelaajalegenda Mikael Järvi.
Joukkuetta valmisteltiin jo viime kauden aikana SM-sarjaa varten harjoitus- ja pelikulttuurin sekä harjoittelun teemoituksen osalta. Pelaajat tekevät tällä hetkellä vahvaa omatoimijaksoa ja odotamme joukkueharjoittelun avautumista. Kesällä tehdään kovaa töitä joukkueena, jotta ollaan valmiita SM-karsintoihin, kertoo Ollikainen.
06-syntyneiden ikäluokka EräViikingeissä on erittäin laaja ja laadukas. Pojilla on kova halu kehittyä ja mennä eteenpäin. On hienoa päästä työskentelemään tämän ryhmän kanssa ja tunnelma on erittäin odottavainen sitä kohti, että pääsemme jälleen yhdessä kokoontumaan ja myöhemmin pelaamaan. Kasassa on myös todella laadukkaat valmennustiimit ja yhteistyö ikäluokassa toimii erinomaisesti, jatkaa Järvi.
C06 Musta kilpajoukkue pelaa ensi kaudella alueellista kilpasarjaa ja tuo hartioita vahvan 06-ikäluokan rintamaan.
C06 Musta kilpajoukkue on uusi joukkue, jonka pelaajilla on taustaa alueellisista kilpa- ja eliittisarjoista. Joukkueen toiminnassa tavoitteena on hyvä ilmapiiri, laadukas harjoittelu ja tasainen peliaika. Joukkue tekee yhteistyötä ikäluokan edustusjoukkueiden kanssa ja kärkipelaajat harjoittelevat edustusjoukkueiden mukana. Yhteistyö ja yksilönkehityksen huomioiminen valmennustyössä tarjoavat pelaajille mahdollisuuden edetä seuran pelaajapolulla ja harrastaa hyvässä porukassa. Tasavahvassa joukkueessa on noin 30 pelaajaa ja ovi on toistaiseksi avoin myös uusille pelaajille, avaa Ollikainen.
Lisäksi C2-ikäluokassa toimii vielä Valkoinen haastajajoukkue, jota valmentaa Essi Jaanus. Joukkue osallistuu alueelliseen haastajasarjaan ensi kaudella.
Pelaajalistat
EräViikingit C1 Pohjoinen
Ellonen Simeon
Granlund Manu
Iho Anton
Jokilehto Jesse
Kax Elias
Kahlos Juho
Kärki Santeri
Lappalainen Juho
Marjo Olli
Nieminen Jere
Oja Chris
Ollikainen Emil
Palojoki Jooa
Pukkinen Janne
Repo Rasmus
Salminen Olli
Seila Timi
Auvinen Vili
Laakso Onni (MV)
Lehto Väinö (MV)
Saastamoinen Kalle (MV)
EräViikingit C1 Itä
Harjunpää Nico
Heino Oskari
Honkanen Joel
Kiviluoto Oliver
Laitaneva Eeli
Laurila Teemu
Luukkonen Ilja
Martiala Leo
Nousiainen Jasu
Ola Tuomas
Partti Aleksi
Pulkkinen Kasperi
Punakallio Alpo
Raatikainen Mika
Sainio Jerry
Sammallahti Veikka
Sievänen Riku
Sumelles Veikko
Koivunen Konsta (MV)
Helenius Riku (MV)
EräViikingit C2 Pohjoinen
Aalto Joona
Ailio Akseli
Ekholm Max
Hokkanen Eetu
Huhta-Aho Eelis
Id Kaapo
Kahlos Oskari
Korhonen Pyry
Lahti Niilo
Liila Samuel
Mertanen Miro
Palonen Venni
Savolainen Onni
Suni Wilko
Tiittala Leo
Asteljoki Elias
Valtonen Vertti
Viljanen Lenni
Karvonen Nestori (MV)
Pärkkä Roope (MV)
Nevalainen Emil (MV)
EräViikingit C2 Itä
Sorjonen Aake
Salonen Aapo
Hägg Aleksi
Tuovinen Aleksi
Stirkkinen Anton
Räisänen Eeli
Pirttilä Iivari
Järvi Julius
Lahti Leo
Rantala Luukas
Tammelin Max
Yllö Mirko
Pinomaa Oliver
Laukkanen Rasmus
Suninen Sebastian
Kuusela Thomas
Auvinen Tuomas
Rahikainen Valtteri
Kinnunen Vilho
Jantunen Oliver
Mannonen Miro (MV)
Vainio Timi (MV)
Niskanen Eljas (MV)
EräViikingit C2 Musta
Aalto Jesse
Ala-Hautala Eino
Ala-Marttila Arttu
Aurivuo Kimi
Backman Daniel
Bäckström Lucas
Ervasti Aatu
Granlund Christoffer
Hallikainen Atte
Heikkilä Niklas
Häyhä Juuso
Jermu Repo
Järvinen Kristian
Kindstedt Benjamin
Lindholm Axel
Mönkkönen Eero
Nikula Juho
Pohto Noel
Pursiainen Kale
Ranta Aarne
Saarto Elmo
Saukkonen Eetu
Savilampi Akseli
Tiili Aaro
Tuomi Jesper
Tuominen Eemi
Tyynelä Tuukka
Vanninen Julius
Hansen Kalle (MV)
Kujala Kristian (MV)
Nevalainen Emil (MV)
Sihvonen Arttu (MV)