Otteluraportti
EräViikingit otti naisten Salibandyliigassa todella upean voiton Nurmijärven SB-Pro:sta lukemin 8-4. Tapanilan Mosahalliin saapunut yleisö sai nauttia ottelusta, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Kun EräViikingit laukoi pallon nurmijärveläisten maalia vartioineen Tiltu Siltasen taakse kolmannen kerran avauserässä ajassa 15.05 Sara Piispan toimesta, oli täysin selvää, että kotijoukkue oli saanut ottelussa yliotteen.
Helsinkiläisten pelaaminen oli hienoa katsottavaa. Joukkueen puolustus toimi erinomaisesti. Pelaajat auttoivat toisiaan ja jokainen pelasi tilanteet hienosti loppuun.
SB-Pro ei ottelun edetessä pystynyt vastaamaan EräViikinkien peliin, vaan oli jatkuvasti yhden tai kaksi askelta jäljessä. Vierasjoukkueen peli kärsi rangaistuksista, eikä joukkue saanut pelaamistaan normaalille tasolleen missään vaiheessa.
EräViikinkien päävalmentaja Markus Huhtimo kertoi ottelun jälkeen, että joukkueen valmistautumisessa oli tällä kertaa omat haasteensa.
Valmistautuminen peliin oli omalla tavalla haasteellinen, kun oli vanhojen tanssi kuvioita ja osa oli roikkumassa rekan lavalla ja nekin ovat elämässä tärkeitä merkkipaaluja! Mutta niinhän se on, että on elämää myös lajin ulkopuolella ja niin pitääkin olla, Huhtimo muotoili.
Olimme vahvoja pallolla ja pystyimme laadukkaaseen viisikko peliin ja yhteistyö oli hienon näköistä tänään! Ryhmä pelasi sopivasti systeemin mukaan ja siihen päälle luovuus, rohkeus ja luotto viisikon sisällä omaan juttuun niin valmentajan voi laittaa turvavyön kiinni ja nauttia matkasta, Markus Huhtimo sanoi tyytyväisenä.
Päävalmentaja Huhtimo oli erityisen iloinen siitä, että EräViikingit pelasi hallitusti läpi koko ottelun.
Tärkeää oli myös se, että pystyimme pitämään pelikurin ja sitoutumisen toimintaan yllä, ja tuollaista vastustajaa vastaan pitää olla kentällä myös sopivasti ilkeä ja haluta voittaa kamppailuja, sillä Pro on niissä valtakunnan paras joukkue, Huhtimo muistuttaa.
Seuraavan pelinsä EräViikingit pelaa tulevana torstaina, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan NST:n vieraaksi.
Nyt puhalletaan keuhkoista ilmaa pois, ja torstaina NST Lappeenrannassa ja katsotaan, ollaanko siellä valmiita, päävalmentaja Markus Huhtimo päättää.