Otteluraportti
Keskiviikon ottelusta odotettiin kahden hyvin puolustavan joukkueen kohtaamista. Nämä odotukset saatiin heittää jo ottelun ensimmäisessä erässä romukoppaan, sillä kolmen viikon ottelutauolta tulivat esiin joukkueet raikkaan hyökkäyspelin saattelemana.
Hurlumhei
Ensimmäisen erän saldona oli seitsemän maalia, joista kolmesta vastasi kotijoukkue Indians ja neljästä vierailija EräViikingit. Selkeään pallonhallintaan ei pystynyt kumpikaan joukkue. Indiansin vaaralliset vastahyökkäykset tiedettiin toki etukäteen, mutta jatkuvien EräViikinkien pallonmenetysten seurauksena joukkue pääsi hätyyttelemään toistuvasti Markus Laakson vartioimaa maalia. Kotijoukkue johtikin ottelua kuuden minuutin kohdalla lukemin 2-1. Erän jälkimmäisellä kympillä vierailijat saivat juonenpäästä kiinni. Tuomas Iiskola (1+1), Miko Kailiala (4+1) ja Mika Moilanen (2+0) nostivat EräViikingit jo kuskin paikalle mutta Miska Mäkisen kavennus vajaat kolme minuuttia ennen taukosummeria antoi molempien joukkueiden valmentajille runsaasti pohdittavaa.
Valmentajien ohjeet erätauolla näyttivät menneen kuuroille korville, sillä toisessa erässä maalitalkoot sen kuin jatkuivat. Erää ei oltu pelattu kolmeakaan täyttä minuuttia, kun molempien joukkueiden maalista palloa kohti keskiympyrää oli kuskattu yhteensä neljästi.
Ottelun ratkaisu
Ottelun puolen välin jälkeen EräViikingit sai paremmin omasta pelistään kiinni. Pitkät syöttöketjut alkoivat löytää osoitteeseensa, ja Indiansin vaaralliset pistohyökkäykset saatiin pidettyä kurissa. Kailialan, Söderlingin (2+1) ja Tapio Kinnusen maaleilla EräViikingit karkasi jo turvallisen tuntuiseen 5-9 johtoon. Erän lopulla vierasjoukkueen tunteita kuohutti Indiansin tasoitus ainoastaan sekunti ennen erätaukoa. Maalia edelsi Indians pelaajan korkea maila, jonka jälkitilanteesta Otto Lehkosuo niittasi pallon maaliin. EräViikingit sai kuitenkin kokonaisuudessaan erässä peliään kasaan ja johtotilanne oli varsin ansaittu. Kolmannessa erässä ei enää ihmeitä nähty. Indians pyrki horjuttamaan EräViikinkejä nostamalla karvaustaan ylemmäksi, mutta järkevästi pelanneet helsinkiläiset eivät johdostaan enää luopuneet. Erän lopulla Miko Kailiala kaunisteli nostamalla kauden maalisaldonsa kolmeenkymmeneen ja EräViikingit 7-13 voittoon.
EräViikingit palaa estradille jälleen tulevana sunnuntaina, kun Vantaan Energia Areenalla vastaan asettuu sarjanousija LASB. Ottelu starttaa klo 16.