Kumppanit
Climate Cycling on keskiviikkona 11.9.2019 ensimmäistä kertaa järjestettävä hyväntekeväisyystapahtuma, jossa kerätään varoja WWF Suomen ilmastotyöhön. Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Climate Cyclingissa viisihenkiset yritysjoukkueet pyöräilevät tunnin mittaisen reitin Helsingin keskeisimmillä paikoilla. Mukaan on jo ensimmäisenä vuonna ilmoittautunut yli 80 yhteiskunnan ja yrityselämän päättäjistä muodostuvaa joukkuetta, joiden joukossa on mm. Ympäristöministeriö ja Ympäristö- ja Ilmastoministeri Krista Mikkonen, suurlähetystöjä, Euroopan Unioni, Helsingin ja Espoon kaupungit, pitkä lista yrityksiä ja kiertää reitin yksi sotaveteraanikin. Myös EräViikingit on mukana tärkeän asian puolesta kahden joukkueen voimin.
Yhteistyön yhtenä tavoitteena on saada EräViikinkien seurayhteisöä haastamaan nykyisiä toimintatapojaan, jotta pystyisimme yhdessä taklaamaan ilmastonmuutosta ja suojelemaan elinympäristöämme. Samassa tarkoitus on haastaa seuran yhteistyökumppanit sekä seurassa toimivat kaikkien alojen ammattilaiset mukaan Climate Cyclingiin ja ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön omilla tavoillaan.
Löysimme heti yhteisen sävelen ja yhteistyömme tulee olemaan ympärivuotista. Tiedän, että pystymme rakentamaan yhdessä tuottoisan ja pitkäkestoisen yhteistyön. Arvostan, että EräViikingit lähti yhteistyöhön Climate Cyclingin kanssa, kertoo Climate Cyclingin perustaja Joonas Ruolahti.
EräViikingeissä osallistuminen ja yhteistyö Climate Cyclingin kanssa on otettu innolla vastaan. Tässä vaiheessa on sovittu kahden vuoden yhteistyöstä.
Yhteisten arvojen jakaminen on kaikkien kumppanuuksiemme lähtökohta. Liikkuminen on seurayhteisömme DNA:ssa, joten yhteisten arvojemme välittäminen liikkumisen kautta on oiva tapa polkaista yhteistyömme Climate Cyclingin kanssa liikkeelle. Pystymme vuoden ympäri tarjoamaan myös Climate Cyclingin kumppaneille salibandyelämyksiä on kyseessä sitten pelaamista tai huippusalibandyn seuraamisesta, kertoo EräViikinkien markkinointijohtaja Olli Lähdesmäki.
Laita Climate Cyclingin sosiaalisen median kanavat seurantaan:
Lue lisää Climate Cyclingista: climatecycling.com

Climate Cycling -logo tullaan näkemään miesten ja naisten liigajoukkueiden paidoissa.
Lisätiedot:
Olli Lähdesmäki
Markkinointijohtaja, EräViikingit ry
+358 50 5919187, olli.lahdesmaki @ eraviikingit.fi
Joonas Ruolahti
Perustaja, Climate Cycling
+358 400 200202, joonas @ ruolahti.com