Uutinen
EräViikinkien niin miesten kuin naistenkin liigajoukkueet matkaavat Prahassa pelattavaan Czech Open -kutsuturnaukseen. Mukana on Euroopan kärkiseurajoukkueita, kuten IBF Falun ja Pixbo Wallenstam IBK. Turnaus pelataan 9-12.8.2018. Miehet pelaavat alkulohkossa D ja naiset lohkossa C. Löydät lohkojaot uutisen lopusta.
Urheilujohtaja Joonas Naava näkee turnauksen tärkeänä tapahtumana.
Olemme nyt kolmatta kertaa putkeen Czech Openissa. Se on erittäin tärkeä kauteen valmistava tapahtuma – saamme todella kovia kansainvälisiä pelejä lyhyessä ajassa eri maiden kärkijoukkueita vastaan ja lisäksi tiivistä yhdessäoloa lähes viikon verran. Kumpikin asia tukee pelin ja yhteishengen kehittymistä ja sitä kautta olemme aiempina vuosina ottaneet harppauksia eteenpäin kohti sarjakauden alkua, Naava kertoo.
EräViikinkien miesten liigajoukkue voitti turnauksen syksyllä 2016. Mukana matkassa on jälleen myös naisten liigajoukkue.
On hienoa, että olemme toista kertaa putkeen sekä miesten että naisten edustusjoukkueilla matkassa. Itselle se toki tuottaa oman haasteen, kun yritän nähdä kaikki meidän seuran pelit – tulee reissattua ympäri Prahaa aika kiireisellä aikataululla – pelejä saattaa olla jopa kolme per joukkue saman päivän aikana, Naava jatkaa.
Päävalmentaja Markus Huhtimo yhtyy Naavan näkemykseen turnauksen roolista.
Meillä on pre season -kausi hyvässä vauhdissa. Tässä olemme rakentaneet fysiikkaa kesän aikana ja turnauksen suurin anti ja tavoite meille on, että pääsemme tiiviiseen yhteiseen ympäristöön. Haluamme, että joukkueemme on yhtenäinen ja Czech Open tarjoaa siihen hyvän alustan. Pystymme viidessä päivässä tekemään paljon, kertoo Huhtimo.
Turnaukseen matkaa mukaan myös EräViikinkien taustoja.
Czech Openissa olemme myös pystyneet luomaan kansainvälisiä kontakteja eri maiden seuroihin, olemme jatkuvasti kiinnostuneita kehittämään itseämme, joten on olennaista saada tietoa mitä asioita muissa maailman kärkimaissa tehdään ja miksi. Tämäkin on tärkeä aspekti reissussa, varsinkin kun mietimme kansainvälisiä tavoitteitamme, Naava luonnehtii.
Vaikka turnaus toimii ensisijaisesti liigakauteen valmistavana, on seuralla luonnollisesti myös pelilliset tavoitteet olemassa.
Tavoitteena on tietenkin pärjätä mahdollisimman hyvin, sillä EräViikingit on aina kentällä voittaakseen. Toki sen tiedostaen, että tämän turnauksen tarkoitus on valmistaa joukkueita mahdollisimman hyvin oman maan sarjaan. Miesten joukkue voitti turnauksen toissa vuonna, viime vuonna tipuimme välierissä Ruotsin mestari Falunia vastaan. Naisten joukkue tippui puolivälierissä Tsekin finalistia, Chodovia vastaan. Tämä oli myös naisten ainoa tappio turnauksessa, josta on hyvä jatkaa tämän syksyn turnaukseen, Naava kommentoi.
Huhtimo valmennustiimeineen odottaa innolla lähiviikkoja ja sitä, että näkee Prahassa uudistuneen joukkueensa kunnolla ottelutilanteissa.
Tottakai meillä on myös isoja pelillisiä tavoitteita, etenkin pallottomaan peliin liittyen. Kamppailupelaaminen ja 1 vs 1 -tilanteet tulevat nyt mukaan. Myös uudet pelaajamme, kuten Jonna Virkkunen ja Sara Suur-Hamari, pääsevät kunnolla näyttämään osaamistaan valmennusjohdolle. Tämä on myös hyvä paikka kokeilla ja testata koostumuksia sekä pakkipareja, jotka voisivat kaudella sitten toimia. Tavoitteena on myös, että sunnuntaina (finaalipäivä) vielä pelattaisiin, jatkaa Huhtimo.
LähiTapiola mukana EräViikinkien matkassa
Matkalta tullaan tuottamaan paljon sisältöä molempien joukkueiden osalta. Päivittäisiä uutisia ja sosiaalisen median päivityksiä, jotka tarjoaa LähiTapiola. Luonnollisesti otteluiden tilastot ja tulokset ovat löydettävissä EräViikinkien kanavista.
EräViikinkien koko yhteisö on valmistautumassa uuteen kauteen, on kyse sitten huippu- tai harrastustasosta. Juniorijoukkueet ovat aloittamassa harjoitteluaan ja harrasteryhmien ilmoittautumiset avautuvat lähipäivinä.
EräViikinkien pääyhteistyökumppani LähiTapiola onkin kehittänyt EräViikingien jäsenille vakuutustuotteen ja palvelukonseptin, jossa yhdistyvät:
- Vakuuttaminen
- Sairaanhoitajien ja lääkärien antama terveysneuvonta TerveysHelppi- palvelussa päivittäin klo 7-23. Tutustu TerveysHelppiin!
- Tapaturman korvauskäsittely
- Ensiluokkainen hoito seuran hoitolaitoskumppani Pihlajalinnan Urheiluklinikalle.
Voit tutustua tarkemmin vakuutukseen LähiTapiolan Urheilijaturva -verkkosivulla.