Otteluraportti
EräViikingit marssi vastustamattomaan 8-2 kotivoittoon yli LASBin. Toisen erän tehokkaan kymmenminuuttisen neljä maalia toimivat voiton takeena, kun sarjapisteet jäivät Energia Areenalle.
EräViikingeillä oli ottelun alussa selkeitä käynnistymisvaikeuksia. Vierasjoukkue LASB aloitti maalinteon erän kahdeksannella minuutilla, kun Miikka Pentikäinen karkasi alivoimalla laitaa pitkin ja napautti pallon komeasti maalin oikeaan ylänurkkaan. Roope Kainulainen lisäsi johdon jo kahteen, ennen kuin EräViikingit sai juonenpäästä kiinni, kun pirteästi esiintynyt Kevin Söderling (2+1) kavensi erätauko lukemiksi 1-2 Tero Tiitun (1+1) oivallisesta esityöstä.
Toisessa erässä EräViikinkien pallollinen peli ajoi LASBin puolustuskannalle. Ykköskentän tehokolmikko Jani Kukkola (1+0), MikoKailiala (1+0) ja Tuomas iiskola (1+1) iskivät ensimmäisen kympin aikana maalin mieheen ja ottelu oli saanut uuden käänteen. Kakkoskentän Janne Hyvönen (1+2) ja Kevin Söderling lisäsivät komeilla sommitelmilla EräViikingit jo turvallisen tuntuiseen 6-2 johtoon josta LASB ei enää toipunut.
Varsin rikkonaisessa kolmannessa erässä Tero Tiitu kaunisteli ylivoimalla EräViikinkien seitsemännen ja vajaat viisi minuuttia ennen päätösvihellystä Mika Moilanen karkasi alivoimalla tehden päätöslukemiksi 8-2. LASB pääsi vielä ottelun lopussa hakemaan kavennusta Tero Tiitun ottaessa viiden minuutin jäähyn vaarallisesta pelistä, mutta EräViikinkien tarkka alivoimapeli ja Santtu Strandbergmaalinsuulla olivat tällä kertaa lahtelaisille liian kova pala.
EräViikingeistä onnistujiksi voidaan laskea ykkös- ja kakkoskentät. Trio Kukkola, Kailiala ja Iiskola olivat tutun tehokkaita ja kakkosen Janne Hyvönen ja Kevin Söderling olivat myös oivalla pelipäällä. Maalinsuulla Santtu Strandberg oli totutun varma ja kahteen päästettyyn maaliin voi koko joukkue olla tyytyväinen.
EräViikingit jatkavat pelejään viikon päästä lauantaina, kun Energia Areenalla vastaan asettuu Steelers Hämeenlinnasta. Sunnuntaina joukkue matkaa Ouluun paikallisen Luistinseuran vieraaksi.