Otteluraportti
Maanantai illan huumaa koettiin Tampereen Raholassa, kun EräViikingit ja yksi kauden yllättäjiin kuuluva Nokian Krp ottivat mittaa toisistaan. Joukkueiden välinen toinen kohtaaminen jatkui käytännössä siitä, mihin edellinen jäi.
Valmentaja Jyri Korsmanin peräänkuuluttama tunne, oli vahvasti mukana vierasjoukkueen otteluun lähdössä. Mika Moilanen (3+0) napautti ensimmäisen osuman jo vajaan kahden minuutin kohdalla. Perttu Puska (1+0) Ja Miko Kailiala (2+0) lisäsivät johdon jo kolmeen, joka johti Krp:n aikalisään ajassa 4.05. Tämäkään ei vielä kotijoukkuetta auttanut, sillä Ilkka Koski iski neljännen maalin vastahyökkäyksestä komealla kudilla takaylänurkkaan. Erän lopussa Tommi Aro rikkoi vastustajaa rankkarin arvoisesti, mutta Henri Johansson ei onnistunut yrityksessään. 24 sekuntia tästä, Mika Moilanen iski alivoimalla taukolukemiksi 0-5.
EräViikingit heiluttivat tahtipuikkoa läpi ottelun, sillä ottelu oli parhaimmillaan jo lukemissa 0-7 ennen Krp:n avausmaalia. Vierasjoukkueen maalilla Markus Laakso torjui kaksi rankkaria, ollen muutenkin ottelussa mies paikallaan. Erikoisuutena voidaan pitää myös sitä, että EräViikingit iski ottelussa kaksi alivoimamaalia, jonka lisäksi Tero Tiitun (2+0) iskemä maaliin päättynyt rangaistuslaukaus tuli kahden miehen alivoiman aikana.
Loppulukemiksi kirjattiin lopulta 2-11, joten EräViikingit osoitti olevansa hyvällä tiellä kohti lauantain Cup-finaalia