Otteluraportti
Naisten Salibandyliiga sekä EräViikingit palasivat maaottelutauolta perjantaina Mosahallissa, kun Koovee kävi hakemassa 6-2- voiton kotijoukkueesta. Ottelun alku enteili tiukkaa vääntöä, mutta maalipaikoilla ei EräViikingit missään vaiheessa kauheasti juhlinut.
Ensimmäisessä erässä oltiin vielä ihan hyvin mukana, mutta toisessa erässä, en tiedä mitä tapahtui, mutta ei oltu enää pallollisessa pelissä niin hyviä. Ei saatu parastamme itsestämme irti, EräViikinkien hyökkääjä Milja-Maria Saarikoski purki ottelua.
EräViikinkien ensimmäistä osumaa saatiin odotella aina kolmanteen erään asti, jolloin Daniela Markelin täräytti Saarikosken syötöstä. Peli oli siinä vaiheessa jo 5-0 vastustajalle, kun palloa kaivettiin ensimmäisen kerran Kooveen maalipuiden välistä. Kotijoukkueen toinen osuma merkittiin taas Saarikoskelle.
Kun ne ei auta joukkuetta, niin ei niillä maaleilla kovin paljoa ole merkitystä, Saarikoski harmitteli.
Vierailijoiden riveissä pelanneet maajoukkuetähdet, Kaupin sisarukset (Oona ja Veera) olivat tälläkin kertaa liekeissä ja mukana melkein jokaisessa Kooveen maalissa. Vaikka otteluun valmistautuminen ei heillä MM-kisojen takia ollut parhaimmillaan, niin silti kaksikko onnistui.
EräViikinkien osalta valmistautumisessa ei vikaa ollut, mutta pelissä asiat eivät sujuneet siihen malliin, kun alun perin oli papereihin suunniteltu. Päävalmentaja Markus Huhtimo harmittelikin sitä, millaisia virheitä joukkue teki.
Ensimmäisessä erässä oltiin jollain tasolla pelissä mukana ja meillä oli riittävästi tonttejakin. Periaatteessa parhaat paikat tuli vastustajalle meidän omista sohelluksista. Heitettiin palloa aika kivasti lapaan. Sitten kun saatiin se pallo sinne vastustajan veskarin nenän eteen, niin muutaman kerran kävi jopa niin, että ei saatu edes vetoa aikaiseksi, Huhtimo tykitti.
Synkkyyteen ei tappiosta huolimatta tarvitse vaipua, sillä tämä oli vain yksi peli monen joukossa. Sunnuntaina EräViikingeillä on mahdollisuus jälleen kirkastaa logoaan, kun Mosahalliin saapuu SSRA. Perjantain ottelu on nopeasti unohdettu ja katseet käännetty kohti sunnuntaita.