Uutinen
EräViikingit pyrkii olemaan salibandyvalmennuksessa maailmassa johtava organisaatio. Samalla kun seurassa rakennetaan pelaajan polkua, mietitään vahvasti myös valmentajien polkua ja valmentajien kehittymistä.
Meidän valmennusjärjestelmämme ja -linjamme, sekä valmentajakoulutuksemme on herättänyt paljon kiinnostusta sekä Suomessa että kasvavissa määrin myös ulkomailla. Vuosittain meille tulee paljon ulkomaalaisia vierailijoita seuraan tutustumaan toimintaamme ja olemmekin kehittämässä kansainvälistä toimintaa entisestään, EräViikinkien Urheilujohtaja Joonas Naava kertoo.
Pähkinän kuoressa EräViikinkien ”Floorball Export Programiin” voi tutustua täällä.
EräViikingit johtaa urheilutoimintaansa seuran asettamien arvojen pohjalta. Keskiössä ovat merkityksellisyys, määrätietoisuus ja laatu modernissa toimintaympäristössä.
Meillä on todella vahvat näytöt valmentajien auttamisesta uudelle tasolle. Lähtökohta koko joukkuetoiminnalle on tukea valmentajien kehittymistä kaikin tavoin. Tämä onkin johtanut siihen, että meillä on todella kovan tason valmentajia myös junioripuolella. Se on huomattu myös muualla, sillä meiltä on viimeisen viiden vuoden aikana lähtenyt useita valmentajia valmentamaan aikuisten pääsarjatasolle suoraan junioripuolelta, Naava kertoo.
EräViikingeistä, sekä Erästä ja SSV:stä suoraan junioripuolelta pääsarjatasolle ovat siirtyneet viime vuosien aikana mm. Ilkka Lehtinen, Antti Peiponen ja Mikael de Anna Sveitsiin sekä Jarmo Härmä, Jussi Sihvonen ja viimeisimpänä Bengt Lodenius Salibandyliigaan.
Samaan aikaan olemme pystyneet jatkuvasti löytämään uusia valmentajia, joilla on palo kehittyä ja edetä urallaan. Se taas tuottaa seuraamme paljon osaamista ja intohimoa. Meille on tärkeää pystyä tarjoamaan valmentajille riittävä tukiverkosto, jossa kehittyminen on mahdollista. Keskeisimmässä roolissa ovat valmennuspäälliköt, joiden ensisijainen tehtävä on tehdä valmentajistamme parempia. Viime kausi oli tässä hankala, sillä seurafuusion myötä työnkuvat ovat eläneet ja olemme hakeneet mallia, jolla johdetaan laadukkaasti meidän kaltaista, varsin laajaa organisaatiota. Nyt olemme löytäneet mielestämme parhaan mallin, jolla voimme lähteä eteenpäin, Naava avaa.
EräViikingit on työstänyt valmennusjärjestelmäänsä ja työnkuvia koko kahden vuoden olemassaolonsa ajan ja on päätynyt seuraavaan valmennuksen johtamismalliin:
Urheilujohtaja: Joonas Naava
Valmennuspäällikkö A-B: Tomi Rastas
Valmennuspäällikkö C-D: Rekrytointi avoinna
Valmennuspäällikkö: E-G: Jukka Lehto
Fysiikkavalmennusvastaava: Jukka Lehto
Maalivahtivalmennusvastaava: Tony Bäcksbacka
C-ja D-ikäisten poikien ja tyttöjen valmennuspäälliköksi etsitään uutta henkilöä täyspäiväiseen tehtävään.
Tehtävä: Valmennuspäällikkö, C- ja D-juniorit (yhteensä 12 joukkuetta)
Työnkuvaa voidaan muokata valittavan henkilön osaamisalueiden mukaan, mutta lähtökohtaisesti toimessa johdetaan ikäluokkien valmentajia. Tehtäviin kuuluvat mm. valmentajien mentorointi ja kehittäminen, valmentajarekrytointi, FBA/MAAJOUKKUETIE-tapahtumat joukkueiden (ikäluokissa yhteensä 9 FBA-joukkuetta ja 12 joukkuetta yhteensä) kanssa, sekä seuran valmennuslinjan jalkauttaminen joukkueisiin. Lisäksi valmennuspäällikkö johtaa seuran salibandyleiri- ja taitokoulukonseptia sekä toimii osana urheilun johtotiimiä urheilujohtajan ja muiden valmennuspäälliköiden kanssa. Tehtävässä pääsee vaikuttamaan mm. seuran valmennuslinjan ja –järjestelmän kehittämiseen, sekä työskentelemään muiden kovien salibandyammattilaisten kanssa samassa tiimissä, maailman suurimmassa salibandyseurassa.
Haemme henkilöä, jolla on intohimoa valmennuksen sekä salibandyn kehittämiseen ja hyvät vuorovaikutustaidot. Seura kouluttaa tehtävään, joten aiempaa kokemusta valmennuksen johtamisesta ei välttämättä tarvita, mutta oma valmennuskokemus on tärkeää.
Työ alkaa elokuun alussa ja on aluksi määräaikainen kesäkuun 2019 loppuun, josta voidaan jatkaa sopimusta vakituiseksi työsopimukseksi.
Työ täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Vapaamuotoiset hakemukset ja lisätiedot, viimeistään 20.6. mennessä:
Joonas Naava
Urheilujohtaja
joonas.naava@eraviikingit.fi
+358405021328