Uutinen
EräViikingit Akatemia lunasti paikan Divarissa monien vaiheiden jälkeen. Ryhmää on muodostettu kevään aikana ja vielä muutamia uusia pelaajia on hakusessa ensi kauden joukkueeseen. EV Akatemia lähtee hyvistä lähtökohdista kohti ensi kauden Divaria.
Joukkueen päävalmentajana toimii kokenut Tomi Rastas ja muu valmennus- ja taustaryhmä tarkentuu myöhemmin.
Akatemia-mallimme on näyttänyt tuottavansa haluttuja tuloksia kahdella edellisellä kaudella, molempien kausien jälkeen noin kentällisen verran pelaajia on ottanut askeleen ylemmäs Salibandyliigaan, moni tietysti meidän seurassa, kommentoi EräViikinkien urheilujohtaja Joonas Naava.
Akatemia tukee niin Liigajoukkuetta kuin A-poikienkin ryhmää, sekä luonnollisesti toisinpäin. Monia Akatemian läpikäyneitä pelaajia nähdäänkin nyt liigakentillä.
Myös liigajoukkuetta on rakennettu siihen malliin, että pelaajistoa pystytään hyödyntämään Akatemiassa entistä paremmin, aina silloin kun se palvelee pelaajan kehitystä. Akatemia on tavoitteelliselle pelaajalle hyvä paikka kehittyä ja edetä uralla. Haluamme luonnollisesti leventää myös Akatemian rinkiä niin aikuisikäisillä kuin A-juniori-ikäisillä pelaajilla, jolloin myös tulemme kartoittamaan uusia pelaajia joukkueeseen, Naava jatkaa.
Joukkueen avoimet lajiharjoitukset juhannukseen asti seuraavasti:
Tiistai 17:30 – 19:30
Torstai 17:00 – 19:00
Uudet halukkaat pelaajat, jotka ovat kiinnostuneita liittymään joukkueeseen voivat olla yhteydessä Tomi Rastakseen.
Tomi Rastas
+358 50 384 47 47
tomi.rastas (a) eraviikingit.fi