Uutinen
EräViikingeistä valittiin viisi pelaajaa U19-tyttöjen MM-kisoihin, mukana ryhmässä ovat puolustaja Matilda Lindström sekä hyökkääjät Milja Saarikoski, Taru Nordman, Iina Latvala ja Maura Paajanen.
U19.jpg
Alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin valitut Milja Saarikoski ja Taru Nordman odottavat jo innolla tulevia kisoja.
Taru Nordmanin kausi ei ole ollut helppo, joten hän on todella iloinen siitä, että hänet valittiin joukkueeseen.
– Tuntuu todella hienolta, kun tuli valituksi kisoihin. Varsinkin, kun itsellä on ollut terveydellisiä ongelmia kauden aikana. Ollaan tehty kaksi vuotta kovasti töitä ja kohta päästään ottamaan mittaa muista maista, Nordman sanoo.
Suomella on koossa hyvä joukkue. Ryhmällä on jo tässä vaiheessa ollut hienoja yhteisiä kokemuksia.
– Lähden luottavaisin mielin pelaamaan kisoihin, koska meillä on hyvä jengi kasassa ja viime Ruotsi-ottelut meni todella hyvin, Nordman toteaa.
Milja Saarikoski haluaisi päästä jo pelaamaan kisoissa.
-Tosi hyvillä fiiliksillä lähdetään Sveitsiin. Pääseminen näihin kisoihin on ollut henkilökohtaisesti mulle varmaankin isoin tavoite ja nyt, kun se toteutui, niin ei meinaa housuissa pysyä, kun haluis päästä jo pelaamaan, Saarikoski intoilee.
MM-kisat pelataan toukokuussa Sveitsissä. MM-joukkueen kahdenkymmenen pelaajan lista onkäytännössä sama kuin mikä nähtiin Tampereella helmikuussa pelatussa tuplamaaottelussa Ruotsia vastaan. Tuolloin joukkueeseen oli nimetty vielä 24 pelaajaa.
– Varsinaisia jokereita ei Ruotsi-maaotteluiden jälkeen haettu, eikä löydetty. Paljon on tyttöjä projektin aikana nähty ja vähitellen ne potentiaaliset erottautuivat, eikä tyttöjen ikäluokat ole niin suuria kuin poikien puolella, kertoo päävalmentaja Tiina Röning.
MM-joukkuetta hän luonnehtii kokeneeksi. Yhtään ensikertalaista ei ole mukana. Pelaajien vahvuudet ovat hyvin valmennuksen tiedossa.
– Yhdessä on tehty töitä tapahtumissa ja leireillä. Mukana on jo pidemmän aikaa naisten liigassa pelanneita ja pari 1. divisioonataustaistakin ovat kärkipelaajia joukkueissaan. Sanoisin, että koossa on vastuunkantoon tottunut, pallotaitava ja pelirohkea joukkue, jollaista olemme hakeneet. Kamppailuvoimaista ja kovankin paineen alla ratkaisuihin kykeneviä yksilöitä sekä peliä ymmärtäviä.
Tämän vuoden MM-turnauksessa edustuskelpoiset pelaajat saavat olla vuosina 1999-2003-syntyneitä. Suomen MM-joukkueessa 1999-syntyneitä on kymmenen, 2000-syntyneitä kuusi ja 2001 ikäluokasta mukaan on mahtunut neljä urheilijaa.
Lohkovaiheessa Suomi kohtaa Puolan ja Slovakian, jotka eivät U19-historian aikana ole pystyneet horjuttamaan Suomea. Kolmas vastus Sveitsi kuuluu salibandyn eliittiin, mutta nykyisellä kisaperiodilla alppimaakin on pysynyt selkeästi Suomen takana. Ihme ei olisi, jos MM-finaalissa kohtaisivat jälleen Suomi ja Ruotsi. Kaksikko on ainoana pysynyt mitalikannassa kaikissa edellisissä MM-turnauksissa. Tampereella helmikuun alussa maat kohtasivat kahdesti. Suomi voitti ensin 7-6, mutta toisessa kohtaamisessa länsinaapuri oli vahvempi 8-2.
– Ruotsihan se tasonmittari on, Röning toteaa.
– Ruotsi on kurinalainen joukkue niin viisikkoina kuin yksilöinä. Heitä vastaan on pelattu kolmenlaisia otteluja: on ollut erittäin tiukkoja, vääntöjä, on voitettu, mutta myös epäonnistuttu valitussa taktiikassa. Uskon, ja näyttöä on koettuna asiana, että hyvällä valmistautumisella kaikki on mahdollista. Ennakkosuosikin tittelin annan kuitenkin suosiolla Ruotsille, päävalmentaja naurahtaa.
Nuorten maajoukkueen valmentajana Röning ei toitota Suomen tavoitetta suureen ääneen.
– Virallinen tavoite asetetaan joukkueen kanssa Eerikkilän viimeistelyleirillä. Olemme tottuneet menemään tavoitteen suhteen tapahtuma kerrallaan. Juniorimaajoukkueessa on muitakin arvoja, kuten kehittämistehtävä, laatutavoite ja innostamisen maailma. Muotoilen asian siten, että miksi tavoitella sellaista mikä tulee rutiinisuorituksella.
Suomen joukkue herkistelee kisakuntoa Eerikkilässä, josta matka jatkuu kohti kisapaikkakuntaa.
– Fyysistä kuormaa pienennetään ja keskitymme yhdessäoloon ja käydään enemmän psyykkisen valmennuksen asioita läpi. Kun kisoihin mennään, niin sitten lyödään lämä tiskiin, päävalmentaja Tiina Röning päättää.
Alle 19-vuotiaiden tyttöjen 8. MM-kisat
2.-6.5.2018 St. Gallen ja Herisau, Sveitsi
A-lohko: Ruotsi, Tshekki, Norja, Saksa (A-sarja)
B-lohko: Suomi, Sveitsi, Puola, Slovakia (A-sarja)
C-lohko: Latvia, Yhdysvallat, Itävalta, Australia (B-sarja)
D-lohko: Kanada, Unkari, Venäjä, Uusi-Seelanti (B-sarja)
A-sarjan otteluohjelma (Suomen aikaa)
Keskiviikko 2.5.
11:00 Saksa – Ruotsi (A)
14:00 Tshekki – Norja (A)
17:00 Puola – Suomi (B)
20:00 Slovakia – Sveitsi (B)
Torstai 3.5.
11:00 Ruotsi – Norja (A)
14:00 Saksa – Tshekki (A)
17:00 Slovakia – Puola (B)
20:00 Sveitsi – Suomi (B)
Perjantai 4.5.
11:00 Norja – Saksa (A)
14:00 Ruotsi – Tshekki (A)
17:00 Suomi – Slovakia (B)
20:00 Sveitsi – Puola (B)
Lauantai 5.5.
11:00 sijat 5-6: A3 – B3
14:00 välierä 2: B1 – A2
17:00 välierä 1: A1 – B2
20:00 sijat 7-8: B4 – A4
Sunnuntai 6.5.
13:00 pronssiottelu
16:00 MM-loppuottelu
Tapahtumajärjestäjän MM-kisasivuille
IFF:n MM-kisasivuille
Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-joukkue
Maalivahdit (ottelut, maalit, syötö, yht.)
Elsi Kangasharju 1999 Classic 6, 0+0=0
Ira Moilanen 1999 SB-Pro 10, 0+0=0
Puolustajat
Jannike Grönroos 2001 TPS 8, 2+0=2
Jasmiina Järvinen 2001 PSS 9, 0+1=1
Nea Keihäs 2001 FBC Turku 6, 1+1=2
Elli Kylmäluoma 2001 Rankat Ankat 6, 1+2=3
Annina Levälampi 1999 PSS 24, 7+4=11
Matilda Lindström 2000 EräViikingit 15, 3+2=5
Salla Ranta 1999 TPS 18, 5+10=15
Hyökkääjät
Elina Hautojärvi 1999 PSS 6, 1+0=1
Iina Latvala 1999 EräViikingit 11, 4+3=7
Taru Nordman 2000 EräViikingit 16, 9+6=15
Maura Paajanen 2000 EräViikingit 9, 6+5=11
Noora Rantanen 1999 TPS 8, 1+0=1
Milja Rastas 1999 TPS 9, 3+3=6
Milja Saarikoski 1999 EräViikingit 12, 3+3=6
Annu Selinummi 2000 Steelers 9, 2+3=5
Jenna Taivaloja 2000 KAIS Mora (SWE) 2, 2+0=2
Jenni Torkki 2000 Northern Stars 4, 4+3=7
Jonna Virkkunen 1999 Rankat Ankat 12, 3+4=7
Päävalmentaja Tiina Röning
Valmentaja Kari Saukkonen
Valmentaja Hannu Santanen
Maalivahtivalmentaja Aake Kettunen
Huoltaja Niina Lahti
Fysioterapeutti Maarit Holopainen
Team manager Tapio Hämeen-Anttila
General manager Jari Oksanen
Lähde: Salibandyliiton tiedote