Otteluraportti
EräViikingit koki 12-6 tappion torstaina Nokian KrP:n vieraana Raholassa. Ottelun ensimmäisessä erässä vierailijat olivat täysillä mukana, mutta ensimmäisen erän lopun ja toisen erän alun aikana KrP onnistui lyömään taululle jo neljän maalin eron.
Kauttaaltaan oli meiltä heikko esitys tänään. Ei päästy peliin kiinni oikein missään vaiheessa ja jotenkin tuntui, että se iso kiima puuttui meiltä, joka on ihme juttu, EräViikinkien valmentaja Tomi Rastas harmitteli.
Vielä ottelun ensimmäisessä erässä peliä mentiin pitkälle tasaisissa lukemissa, mutta valmennus näki jo siinä vaiheessa, että kaikki ei ole kohdillaan. Tekeminen ei ollut sitä, mitä sarjan kärkikamppailussa vaaditaan eikä valmennuskaan saanut suuntaa enää ottelun kuluessa kääntymään.
Ei onnistuttu tänään oikein millään osa-alueella, vaan olimme koko ajan perässä. Ei tuollaisella pelillä voi voittaa. Näki jo heti ensimmäisessä erässä, että ei olla pelissä sisällä, Rastas tuhahti.
Ottelun lopputulos ei missään tapauksessa mairittele EräViikinkejä, mutta se kertoo kyllä olennaisen siitä, millainen kamppailu Raholassa torstaina nähtiin.
Kyllä tämä aika lähellä oli meidän kauden huonointa ottelua. Jos tällä tavalla jatketaan pelaamista, niin tulee aika lyhyt kevät, Rastas kiteytti.
Meidän on jokaisen parannettava, valmennusta myöden.
EräViikingit pääsee nyt hetkeksi aikaa levähtämään ja kokoamaan rivinsä näiden kahden tappiollisen ottelun jälkeen. Seuraava kamppailu käydään Oulussa 10. helmikuuta, jolloin vastassa on myös Energia Areenalta voiton hakenut OLS.