Uutinen
Tapanilan Erässä ykkössentterin viittaa kantanut Tommi Rosendahl jatkaa uraansa Salibandyliigan EräViikingeissä. 27-vuotias Rosendahl ja EräViikingit ovat tehneet 1+1-vuotisen sopimuksen.
– Tommi Rosendahl oli jo viime kaudella vahvassa nosteessa. Hänessä on edelleen valtava potentiaali. ”Ruusu” on esimerkki joukkueelle ja pelillisesti tärkeä palanen EräViikingeille, urheilujohtaja Joonas Naava kuvailee.
Rosendahl oli päättyneellä kaudella Erän parhaita pelaajia, vaikka loukkaantumiset pitivät miestä paikoitellen sivussa tositoimista. Runkosarjassa taitava keskushyökkääjä pelasi 15 ottelua, joissa hän saalisti yhdeksän maalia ja yhdeksän syöttöpistettä.
– Hyvät ja odottavat on kyllä fiilikset. Muutos tekee yleensä hyvää ja innolla tässä jo odottaa treenejä ja kaikkea uutta, mikä tähän liittyy, Rosendahl kertoo.
EräViikingit on ensi kaudella Salibandyliigassa täysin uusi tuttavuus, jolta voi odottaa heti ensimmäisestä kaudesta lähtien menestystä.
– Meillä on paljon vahvuuksia. Meillä on kovatasoiset pelaajat, valmentajat ja taustahenkilöt. Lisäksi meitä ei sido aiempien vuosien rutiinit tai tavat toimia, vaan me luomme nyt uutta juttua yhdessä. Se on ilman muuta iso vahvuus, Rosendahl kehuu.
Liigakaukaloissa Rosendahl on opittu tuntemaan äärimmäisen taitavana, älykkäänä ja liukkaana keskushyökkääjänä, joka pystyy antamaan millintarkkoja syöttöjä, mutta myös ratkomaan itse paikan tullessa. Pelillisten seikkojen lisäksi EräViikingit saa myös intohimoa tekemiseen, hän lupaa.
– Itse tuon porukkaan halun voittaa, kilpailla ja onnistua. Tavoitteena on laittaa kaikki peliin. Pyrin pelaamaan parhaan kauteni, eikä tällä joukkueella voi olla muuta tavoitetta kuin Suomen mestaruus.
Julkaistut sopimuspelaajat 19.5.2016
Maalivahdit:
Santtu Strandberg
Puolustajat:
Tommi Aro
Marko Juselius
Hyökkääjät:
Jani Kukkola
Lauri Kapanen
Miko Kailiala
Tuomas Iiskola
Roni Laasonen
Janne Hyvönen
Perttu Puska
Tommi Rosendahl