Uutinen
EräViikingit järjestää nyt toista kertaa KWMC -turnaussarjan Kirsi Westerlundin muistoa kunnioittaen. Mukana vuoden 2021 ensimmäisessä turnausviikonlopussa oli viidessä sarjassa yhteensä 27 joukkuetta.
P18 sarjassa nähtiin kovatasoisia otteluita, kun joukkueet ovat valmistautumassa syksyn SM-karsintoihin. Voittajaksi selvisi Blackbirds, joka voitti finaalissa EräViikingit maalein 6-4. P18-sarjan pistepörssin voittanut Onni Latvala Blackbirdsistä valittiin myös sarjan MVP:ksi.
P16-ikäluokassa nähdään kaksi sarjaa, eliitti-sarja pelattiin menneenä viikonloppuna ja kilpasarja tullaan pelaamaan 4-5.9. LASB / SB Heinola oli mukana kahdella joukkueella ja Oranssi selvitti lopulta itsensä turnauksen mestariksi. Yksinkertaisena viiden joukkueen sarjana pelatussa turnauksessa LASB / SB Heinola Oranssi voitti toiseksi tulleen EräViikingit Pohjoisen maalein 2-4. Sarjan tehokkaimmat pelaajat löytyivät ErVi Pohjoisesta, kun Onni Savolainen ja Kaapo Id iskivät molemmat 9 tehopistettä. MVP:ksi kruunattiin voittajajoukkueen Henri Vettenterä.
P15 sarjassa nähtiin ainut mestaruuden napannut kotijoukkue, kun EräViikingit Pohjoinen selvitti tiensä pokaalijuhliin puhtaalla pelillä. Finaalissa kaatui PSS maalein 6-2. Joukkueessa oli onnistujia laajalla rintamalla, MVP:ksi nostettiin Nemo Landen. Sarjan pistepörssin kärkikolmikosta löytyi kaksi pelaajaa PSS:stä, kun Justus Luostarinen ja Aleksi Huuskonen nakuttivat yhteensä 18 tehopistettä neljään otteluun.
P14 sarja miteltiin viiden joukkueen kesken ja sarjamuotoisen turnauksen voittajaksi selvisi SC Urbans / Steelers -yhdistelmäjoukkue. Puhtaalla pelillä operoinutta joukkuetta johti Severus Pekarila, joka kruunattiin myös MVP:ksi voitettuaan sarjan pistepörssin ennen joukkuekaveri Samu Nurmista. Niukasti kakkoseksi selvisi TPS yhden pisteen erolla EräViikingit Sinistä.
Tämän viikonlopun nuorin ikäluokka oli P13. Viiden joukkueen sarjan ykköseksi nousi TPS Paavo Fuglebergin johdolla. Neljään otteluun hän summasi kovat tehot 15+7=22. Sillä luonnollisesti irtosi myös sarjan MVP-pokaali. Parhaiten TPS:ää haastoi keskinäisessä ottelussa EräViikingit Sininen, joka väänsi turkulaisia vastaan 8-8 tasapelin.
KWMC:n kaikki tilastot löydät Statbeatin palvelusta.
Kuvauskaksikko Oy:n turnauskuvat löydät täältä.
KWMC jatkuu seuraavilla sarjoilla 4.-5.9. Mosahallissa ja Campo Centerissä.
Iso kiitos EräViikinkien puolesta hienosti sujuneesta turnausviikonlopusta. Oli mahtavaa päästä jälleen pelaamaan, kiitokset siitä kuuluu pelaajille, joukkueille ja taustoille.