Uutinen
EräViikinkien liigajoukkueen rakennus on todella pitkällä, nyt vuoroon hyökkääjä Eero Nuutisen kahden vuoden jatkosopimuksen julkistus sekä Roni Laasosen optio, joka on käytetty ensi kauden osalta. Molemmat hyökkääjät pelasivat tehokkaat kaudet niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin ja tarjoavat päävalmentaja Bengt Lodeniukselle vaihtoehtoja laituriosastolle.
Urheilujohtaja Joonas Naava on tyytyväinen Nuutisen jatkoon ja odottaa molemmilta herroilta vahvaa ensi kautta.
Nuutinen on parhaimmillaan yksi liigan nälkäisimmistä maalintekijöistä ja hän teki jo 16-vuotiaana yli 20 maalia liigassa. Hän on nuorten maailmanmestari vuodelta 2015 ja kärsi muutaman vuoden sen jälkeen pahoista loukkaantumisista. Viime kaudella hän pystyi kuitenkin pelaamaan lähes ehjänä kauden ja ensi kesään päästään täysin uudesta tilanteesta, yhteisenä tavoitteena saada pelaaja siihen kuntoon, että hän pystyisi nousemaan liigan parhaiden maalintekijöiden joukkoon. Potentiaali on varmasti olemassa, samoin kuin näytöt siitä, että kunnossa ollessaan Eki osuu aina, mutta töitä on edessä siihen, että fyysinen puoli saadaan riittävälle tasolle. Lähtökohdat ovat nyt erittäin hyvät. Nuutinen on myös oma kasvattimme ja yleisön kannalta erittäin viihdyttävä kaveri, kuvailee Naava.
Nuutinen ei ollut kentällä yhdenkään SPV:n maalin aikana pudotuspeleissä. Samaan aikaan hän viimeisteli neljä maalia viiteen otteluun. Runkosarjassa hän teki 18 otteluun 11 maalia.
Roni Laasonen oli EräViikinkien tehokkain pelaaja pudotuspeleissä, kun hän viimeisteli viidessä puolivälieräottelussa tehot 4+6. Runkosarjassa Laasonen oli EräViikinkien paras maalintekijä 19 osumallaan.
Laasoseen kohdistuu isot odotukset ensi kauden osalta, tiivistää Naava.
Nuutinen on pelannut koko uransa ”Mosalla” ja on innoissaan uudesta projektista liigajoukkueen kanssa.
Hieno homma jatkaa EräViikingeissä, etenkin kun niin monta vuotta Mosalla on jo vietetty. Minulla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta seuran luotto kykyihini teki valinnan helpoksi. Tämä tuntuu parhaalta ratkaisulta ja mitä olen uuden valmennuksen kanssa jutellut, niin pelitapamuutokset luultavasti tulee suosimaan omaa pelityyliäni, myhäilee Nuutinen.
Lisää sopimusuutisia on luvassa ensi viikolla. Lisätietoa ensi kauden kausikorteista tulee toukokuun aikana.
EräViikingit sopimustilanne (optio):
Maalivahdit (2)
Santtu Strandberg 2020
Santeri Kainulainen 2021
Puolustajat (7)
Juho Räsänen 2020 (2021)
Perttu Järvinen 2021
Ossi Jalonen 2021
Marko Juselius 2020
Janne Salonen 2020
Oskari Savolainen 2021
Tuomas Aho 2020 (2021)
Hyökkääjät (8+1)
Eero Nuutinen 2021
Lauri Kapanen 2021
Jani Kukkola 2021
Mika Majalahti 2020 (2021)
Veli-Pekka Turula 2020 (2021)
Markus Salmi 2020 (2021)
Roni Laasonen 2020
Otto Blomqvist (2020)
Joonatan Lindholm 2021