Uutinen
EräViikinkien naisten liigajoukkue aloitti urakkansa Czech Openissa torstaina. Avausottelussa vastaan asettui tshekkiläinen Tatran Stresovice. Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui ennakkoon alkulohkon kovin vastustaja, ruotsalainen IBF Falun.
Joukkue heräsi hyvissä ajoin reippailemaan ja valmistautumaan turnauksen avausotteluun. Siitä huolimatta alku oli hieman tunnusteleva. Tatran karkasikin johtoon jo ottelun toisella minuutilla. EräViikingit kampesi itsensä paremmin pelin mukaan avauserän jälkimmäisellä puoliskolla, kun Inka Lippojoki karkasi läpiajoon Milla Ylikojolan syötöstä. Vain hetkeä myöhemmin Milja Saarikoski latoi Trine Sällströmin viivavedon verkon perukoille.
Toisessa erässä EräViikingit hallitsi peliä, mutta Tatran onnistui tasoittamaan ajassa 31:18. Hyvistä paikoista huolimatta peli pysyi sitkeästi tasatilanteessa, kunnes vain 1:15 ennen loppusummeria Taru Nordman petasi suorasta hyökkäyksestä paikan Jenni Torkille, joka ei erehtynyt. Lippojoki sinetöi tyhjään verkkoon vielä loppunumeroiksi 2-4.

Tässä vaiheessa pelillisiä asioita käydään vielä tiheästi läpi.
Iltapäivän otteluun joukkue tuli selkeästi terävämmin, IBF Falun jäi alussa jalkoihin ja helsinkiläiset latoivat 4-0 johdon tauluun pelikellon osoittaessa vain 8:06. Avausottelun huilannut Jonna Virkkunen suti 1-0, Lippojoki 2-0, Torkki 3-0 ja Lippojoki turnauksen neljännellään 4-0. Maalissa Juulia Kataja kerkesi torjumaan välissä myös rankkarin. Falun avasi maalitilinsä hieman onnekkaasti vielä ennen erän puolta väliä.

Nordman (0+3), Lippojoki (4+0) ja Torkki (2+2) ovat olleet EräViikinkien tehokkaimmat.
Toinen erä muutti kuitenkin pelin kulun täysin. Ruotsalaiset tulivat tilanteisiin terävästi ja antoivat kovan paineen EräViikingit-puolustajille. Yhtä maalia kerrallaan he kipusivat lopulta 4-5 johtoon ajassa 38:28. Päävalmentaja Markus Huhtimo otti samantien kuudennen kenttäpelaajan kehiin, mutta tuloksena vain Falunin 4-6 maali tyhjään verkkoon. Toisesta ottelusta muodostui siis hyvin kaksijakoinen. Huomisessa pelissä FbS Bohemiansia vastaan ratkaistaan lohkon toinen jatkoon menijä. Ottelu lähtee käyntiin 12:40 Suomen aikaa. Bohemians kärsi tappion Falunille, mutta voitti Tatranin, joten helppoa ottelua ei ole tiedossa.