Otteluennakko
EräViikingit palaa jälleen kaukaloon sarjaotteluiden merkeissä, kun hallitseva mestari Tampereen Classic saapuu Energia Areenalle liigan huippuotteluun. Kentällä nähdään runsaasti maajoukkuetason pelaajia, kun edellisellä EFT:llä oli mukana EräViikinkien Jani Kukkolan ja Lauri Kapasen lisäksi yhteensä 10 Classic-pelaajaa.
Viime kaudella Classic haki sarjapisteet 1-6 voitolla. Voitto oli osa ennätyksellistä 40 ottelun putkea, joka päättyi jatkoaikatappioon Nokian KrP:lle viime viikolla. Sen jälkeen Classic voitti Oilersin tuplaottelussa, jossa ratkesi sarjapisteiden lisäksi Suomen Cupin jatkopaikka. EräViikingit puolestaan koki selkeän 9-2 tappion SPV:n vieraana kaksi viikkoa sitten, joten nälkä on kotijoukkueen leirissä myös kova.
Classic on todella tasainen joukkue, jolla on kaksi viisikkoa miltei täynnä maajoukkuepelaajia. Runko on ollut myös pitkään yhdessä, joten heillä on jo pelitapa juurtunut syvälle selkärankaan. Voittoon tarvitaan tiiviin puolustuksen lisäksi todella hyvää pallollista pelaamista. Pitkät omat pallolliset jaksot ovat myös paras keino pitää Classic pois pahanteosta, luonnehtii valmentaja Tomi Rastas.
EräViikingit on päässyt harjoittelemaan laadukkaasti kuluneet viikot. Iskukyky joukkueessa on hyvä ja vahvasti kauden aloittanut Eero Nuutinen on valmiina palaamaan laatikkoon. Teemu Metsälä ja Janne Hyvönen ovat poissa vahvuudesta, mutta heitä korvaavat äärimmäisen mielenkiintoiset nuoret pelaajat Filip Forman ja Henri-Matias Tuomaala.
Tekisi mieli sanoa, että tauko on käytetty treenaamalla kovaa, mutta tällä kertaa ollaan enemmänkin paranneltu haavoja pienten loukkaantumisten jäljiltä. Tällä viikolla ollaan onneksi saatu poikia pois sairastuvalta ja perjantain rosteri näyttää todella hyvältä, kertoo Rastas.
Vasta 16-vuotias tsekkipelaaja Forman on onnistunut hyvin Akatemian riveissä ja pääseekin nyt haistelemaan tunnelmaa liigan huippuotteluun. On mielenkiintoista nähdä, pääseekö Forman irti Energia Areenan matolla illan ottelussa.
Ennakkoliput otteluun edullisemmin Ticketmasterista.