Otteluraportti
EräViikingit – Classic 6-8 (0-2, 1-2, 5-4) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset
EräViikingit lähti jatkamaan hyvää pelivirettään kotiyleisön edessä, jossa tällä kaudella ei ole vielä pisteitä napattu. Vastaan asettui viikko sitten Tampereella kaatunut Classic.
Ennen ottelun alkua Salibandyliitto palkitsi Taru Nordmanin Naisten Salibandyliigan lokakuun pelaajana. Valinnan suorittaa maajoukkuevalmentajat. Nordman tehtaili lokakuussa viiteen otteluun 15 tehopistettä ja Classic-pelin jälkeen taitava hyökkääjä on NLA:n pistepörssin kärjessä.

Taru Nordman on aloittanut kauden vahvasti, siitä osoitus valinta lokakuun pelaajaksi.
Avauserään EräViikingit tuli hyvällä ilmeellä. Paikkoja siunaantui laajalla rintamalla, mutta alusta asti oli selkeää että Classicin maalivahti Elsi Kangasharju oli hyvällä pelipäällä. Tamperelaiset olivat voittaneet vain yhden ottelun tällä kaudella, mutta he ovat kuitenkin pystyneet puolustamaan erittäin hyvin viisikkona. Tämän murtamisessa EräViikingeillä oli haasteita kaksi ensimmäistä erää. Ottelun avausmaalin iskikin Classic, kun ottelun yksi näkyvimpiä pelaajia Meri Jokinen ohitti EräViikinkien maalia vartioineen Juulia Katajan. 0-2 maali Classicille syntyi ylivoimalla. EräViikingit ei omista paikoistaan saanut sisään, joten erätauolle kahden maalin takaa-ajoasemasta.
Aika kaksijakoinen peli oli, aloitettiin mielestäni hyvin ja olimme ensimmäisessä erässä valmiita pelaamaan voitosta. Luotiin maalipaikkoja enemmän kuin vastustaja. Siinä kuitenkin Classic sai käännön ja pääsi kiskaisemaan 0-1:een ja sitten vielä ylivoimalla 0-2:een. Isolla prosentilla tekivät paikoistaan. Me taas emme tehneet paikoista ja vastustajan maalivahti oli tänään hyvin pelillä, kertoi päävalmentaja Markus Huhtimo.
Classic pelasi lähestulkoon läpi ottelun kahdella ketjulla. Avauserässä EräViikingit peluutti kolmea ketjua. Toiseen erään vielä Aino Tuokkola ja Inka Lippojoki otettiin peliin mukaan tuomaan energiaa kentälle. Lopulta kuitenkin myös EräViikingit tiivisti peluutustaan ja käytännössä pitkiä toveja mentiin kahdella kentällä. Classic lisäsi johtoaan toisessa erässä aina 0-4:ään Jokisen ja Minttu Virtasen maaleilla. Erän lopussa EräViikingit sai kuitenkin maalihanansa auki, kun Daniela Westerlund toimitti pallon maalille ja Tuuli Rannala laittoi sen verkkoon. Maali antoi kotijoukkueelle itseluottamusta erätauolle ja kolmanteen erään EräViikingit tuli todella intensiivisesti.
Toiseen erään lähdettiin takaa-ajoasemasta ja jotenkin se oli meiltä vaikea erä. Pidimme palloa paljon omassa päässä ja kun menimme hyökkäyspäähän, emme olleet kovin vaarallisia. Classicilla oli hyvin energiaa ja pystyivät pitämään meidät ulkopuolella, he saivat myöskin virtaa maaleistaan selkeästi, luonnehti Huhtimo.

Päävalmentaja Markus Huhtimo valmisti joukkuetta ennen ottelua.
EräViikingit jatkoi kolmanteen erään tiiviillä peluutuksella ja se tuottikin tulosta. Kova paine Classic-päätyyn vei tilan ja ajan tamperelaispuolukselta pois. Ensin Iina Latvala iski pallon etukulmasta sisään ajassa 43:49 ja ajassa 45:16 Latvala osui toistamiseen. Tässä vaiheessa oli selvää, että ottelun voittaja oli täysin auki. Helsinkiläisten paine jatkui kovana ja tasoitus nähtiin erän puolivälissä, kun Maura Paajanen ampui kääntölaukauksella tyylikkäästi takakulmaan lukemiksi 4-4. Classic onnistui kuitenkin kampeamaan takaisin johtoon, kun Michaela Sponiarova ampui keskustasta ohi Katajan. EräViikingit kipusi takaisin tasoihin, kun lokakuun parhaana pelaaja palkittu Nordman marssi maalintekoon. Syöttöpiste maaliin Paajaselle. EräViikingit jatkoi hyvää painettaan, mutta sen keskellä Classic-vahti Kangasharju koppasi laukaksen käsiinsä ja avasi pelin nopeasti. Pallo hieman onnekkaastikin Sofia Lappalaiselle, joka iski läpiajosta 5-6 lukemat. Maalia seurasi vielä uusi pallon menetys, josta Virtanen laukoi pallon yhdellä yhtä vastaan hyökkäyksestä maaliin ajassa 55:01. Samassa ajassa Huhtimo otti aikalisän ja varsin nopeasti EräViikingit lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia. Paikkoja oli ja pallo kävi aina tolpassa asti. Lopulta ajassa 59:12 Westerlund ampui Nordmanin syötöstä kavennuksen. EräViikingit haki loppuun asti vimmatusti tasoitusta ja sama EräViikingit-kuusikko oli lopussa todella paljon kentällä. Kiri katkesi lopulta, kun pallo irtosi lavoista ja Alma Laitila karkasi maalintekoon tyhjään maaliin ajassa 59:59. Näin ollen EräViikingit edelleen nollilla kotikentällään.
Kolmanteen erään iskimme urut auki. Saatiin aika hyvin juonesta kiinni, yksinkertaistimme peliä aika paljon. Ruvettiin pelaamaan vähän suoraviivaisemmin palloa ylös ja taisteltiin siellä hyvin. Saatiin muutama maali ja päästiin peliin mukaan. Pääsimme tosissaan pelaamaan ottelun voitosta, mutta pieni työtapaturma siinä mistä vastustaja pääsi jälleen johtoon. Tänään ylä- ja alamäet olivat aika suuria, joten ei tänään ansaittu pisteitä. Nyt huilataan hetki ja keskiviikkona taas isketään, lopettaa Huhtimo.’
EräViikinkien kotipelit jatkuvat ensi viikolla keskiviikkona ja lauantaina, kun Koovee ja TPS vierailevat Mosalla. Keskiviikon matsissa on isot panokset, sillä PSS ja Koovee ovat hieman ottamassa kaulaa sijoilla 2-3. Kyseessä on siis jo tässä vaiheessa ns. kuuden pisteen ottelu, kun sarjan puoliväli lähenee. Ottelu käyntiin keskiviikkona 6.11. klo 18:30. Edullisemmat ennakkoliput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa ja kaikille kausikorttilaisille sekä lipun ostaneille on otteluun saapuessa luvassa yhteistyökumppanimme Viking Linen risteilylahjakortit. Hanki liput taskuun täältä.