Viikkoraportti
Aktia -viikkoraportissa käsitellään EV Akatemian sekä junioreiden SM-sarjajoukkueiden menneen viikon tapahtumia. Mukana on myös tulevat ottelut sekä ”Mosan matsit”.
EV Akatemia
EV Akatemia selvitti tiensä kahdella voitolla putoamiskarsintaan, jossa vastaan asettui SB Vantaa. Divaripaikan itselleen lunastaa kahdella voitolla. Häviäjä puolestaan tippuu suoraan Suomi-Sarjaan.
Ensimmäisessä osassa lauantainaa Myyrmäessä vantaalaiset olivat vahvempia maalein 8-2. Tuossa ottelussa ei oikein mikään mennyt vierasjoukkueella käsikirjoituksen mukaan ja se näkyi tulostaululla. Tappio tarkoitti, että sunnuntain 2. putoamiskarsintaottelussa Mosalla oli pakkovoiton paikka. Nuori ja latautunut EV Akatemia rynni toisessa erässä jo 5-1 sekä 6-2 johtoihin. SB Vantaa onnistui kaventamaan vielä toisen erän loppuun lukemat 6-4:ään. Akatemia onnistui pitämään vantaalaiset takanaan ja lopulta Kalle Fält iski vielä kahdesti tyhjään maaliin. Illan saldona B-ikäiselle Fältille upeat 5+1 tehot. Luukas Huolman iski niin ikään hattutempun. Runkosarjan kahteen viimeiseen otteluun tehot 7+0 iskenyt B-ikäinen Aarne Rissanen toimi tällä kertaa enemmän pelintekijänä nakutti tauluun 1+3. Loppulukemat Mosalla 151 katsojan edessä 11-7.
Ratkaiseva 3. putoamiskarsintaottelu pelataan Energia Areenalla tiistaina 17.3. klo 18:30. Kotijoukkueena toimii SB Vantaa. Lippu- ja otteluinfoa päivitetään tarkemmin, kun sitä saadaan.
Maalikooste 1. putoamiskarsinta SB Vantaa – EV Akatemia
Maalikooste 2. putoamiskarsinta EV Akatemia – SB Vantaa
Divarin putoamiskarsinnat
GM1 Lauantai 7.3. 18.00 SB Vantaa – EV Akatemia Myyrmäen Urheilutalo 8-2
GM2 Sunnuntai 8.3. 17.00 EV Akatemia – SB Vantaa Mosahalli 11-7
GM3 Tiistai 17.3. 18.30 SB Vantaa – EV Akatemia Energia Areena
EV Akatemian kaikki ottelut näet SolidSport -palvelusta. Kanavalle pääset täältä ja tilaamalla koko kauden ottelut tai yksittäisiä otteluita tuet myös joukkuetta!
A-tytöt
EräViikingit päätti runkosarjansa vierasotteluihin Mynämäellä ja Porvoossa. Sarjan viimeinen viikonloppu ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan ja joukkue kärsi isomaaliset tappiot molemmissa peleissä. SBS Wirmo oli parempi maalein 10-2 ja PSS voitti lukemin 5-1.
Lopullinen sijoitus sarjataulukossa kuitenkin kolmas, mitä voi pitää joukkueelta hyvänä suorituksena. Amanda Nyberg oli joukkueen tehokkain pelaaja runkosarjassa ja oli lopulta koko sarjan pistepörssin kolmonen. Maalipörssistä irtosi jaettu kärkitila.
Sarja jatkuu nyt pudotuspelikarsinnoilla, jonka jälkeen selviää pudotuspelien joukkueet ja aikataulut. Nähtäväksi jää, minkä verran liigaringin pelaajia on mukana joukkueen vahvuudessa pudotuspeleissä.
A-tyttöjen kaikki ottelut näet suorana SolidSport -palvelussa. Yksittäisen ottelun hinta on 4,90€ ja kuukausitilaus 6,90€; tilaamalla tuet myös joukkuetta. A-tyttöjen SolidSport -kanavalle pääset täältä.
TOP 3 pistepörssi
Amanda Nyberg 17. 26+10=36
Anni Räisänen 12. 5+14=19
Taru Nordman 5. 7+9=16
A-pojat
EräViikinkien runkosarja päättyi selkeään 13-3 voittoon Steelersistä. Fokuksen ollessa pitkälti Divarin sarjapaikkataistelussa, esitti A-poikien jalkeilla ollut rosteri hyvän ilmeen kotiyleisön edessä. Jasse Tuunanen tehoili 2+2, Luka Ainoa 1+3, Otto Suorsa 3+0 ja Oliver Bäcksbacka 2+1.
EräViikingit sijoittui haastavan alkukauden jälkeen lopulta kuudenneksi. Vastaan pudotuspeleihin ja puolivälieriin valikoitui sarjakakkonen TPS, joka päästi sarjassa ylivoimaisesti vähiten maaleja. Otteluaikatauluista tiedotetaan niiden varmistuttua.
A-poikien kaikki ottelut näet suorana SolidSport -palvelussa. Yksittäisen ottelun hinta on 4,90€ ja kuukausitilaus 6,90€; tilaamalla tuet myös joukkuetta. A-poikien SolidSport -kanavalle pääset täältä.
TOP 3 pistepörssi
Aarne Rissanen 17. 27+13=40
Alex Eklund 17. 19+11=30
Kalle Fält 17. 10+14=24
B-tytöt
EräViikingit varmisti suoran pudotuspelipaikan 6-3 voitolla Northerin Starsista Mosan keskiviikkoillassa. Nea Nupponen tehoili hattutempun (3+1) ottelussa. Runkosarjaa on jäljellä vielä kahden ottelun verran. Kiipeäminen ylöspäin sarjataulukossa on vielä mahdollista, mutta ei ole omissa käsissä. Siellä on kuitenkin keskinäisiä pelejä, joten voitot voisivat hyvinkin nostaa EräViikinkien osakkeita sarjataulukossa.
Jäljellä olevat ottelut
14.3. 18.00 SBS Wirmo – EräViikingit Mynämäki
15.3. 18.30 PSS – EräViikingit Porvoo
TOP 3 pistepörssi
Nea Nupponen 14. 13+6=19
Veera Mertanen 16. 11+7=18
Tove Tantere 16. 11+6=17
B-pojat
B-poikien SM-sarjassa miteltiin kärkikamppailu EräViikinkien ja Oilersin välillä perjantai-iltana. Ensimmäisessä erässä hankittu 3-1 johto riitti lopulta lukemiin 4-4 varsinaisen peliajan puitteissa. Jatkoajasta näytti tulevan haastava, kun EräViikingit tuomittiin alivoimalle ajassa 63:33. Ville Jokela oli kuitenkin eri mieltä kävi iskemässä voittomaalin alivoimalla Roope Järvisen syötöstä. Jatkoaikapiste tarkoitti jo EräViikingeille runkosarjan voiton varmistumista, mutta voitto sarjakakkosesta antaa varmasti extralatausta pudotuspeleihin. Jäljellä on vielä yksi vierasottelu runkosarjaa.
Jäljellä olevat ottelut
14.3. 11.30 O2-Jyväskylä – EräViikingit Palokka
TOP 3 pistepörssi
Benjamin Tenhonen 19. 22+16=38
Daniel Tenhonen 20. 11+18=29
Sakari Kataja-Rahko 21. 17+9=26
C-tytöt
C-tyttöjen SM-sarjan runkosarja saatiin pakettiin sunnuntaina. Jännittävien vaiheiden jälkeen EräViikingit sijoittui kuudenneksi todella tasaissessa keskikastissa ja lunasti itselleen suoran pudotuspelipaikan. SBS Masku/Wirmoa vastaan tuloksena oli 2-2 tasuri ja Tiikerit Sinisen joukkue voitti 10-0. Tehokkaimpana hääri Saara Tikanoja 4+0 tehoilla.
Sarja jatkuu seuraavaksi pudotuspelikarsinnoilla, johon tiensä selvitti myös EräViikingit Akatemia. Joukkue voitti lohkovaiheen 15 ottelustaan Etelä-Suomen aluesarjassa 13 ja sijoittui siinä ykköseksi. 14.3. Mosahallissa käytävään turnaukseen EräViikingit saavat vastaansa Steelersin ja KäTan. Turnauksen voittaja etenee pudotuspelikarsintaan, joten on vielä mahdollista että EräViikingit saa kaksi joukkuetta mukaan C-tyttöjen SM-sarjan pudotuspeleihin!
TOP 3 pistepörssi
Olivia Pyy 18. 7+8=15
Erika Lievonen 18. 6+6=12
Saara Tikanoja 16. 7+3=10
C1-pojat
EräViikingit ei pelanneet menneellä viikolla. Jäljellä on vielä kaksi kierrosta runkosarjaa. Oilersia vastaan on edessä keskiviikkona iso peli sarjan kolmostilan suhteen.
Jäljellä olevat ottelut
11.3. 18.30 EräViikingit – Oilers Mosahalli
20.3. 19.30 SBS Masku/Wirmo – EräViikingit Mynämäki
TOP 3 pistepörssi
Santtu Vuoristo 19. 23+33=56
Juuso Möttönen 19. 27+28=55
Eero Koistinen 20. 17+11=28
C2-pojat
EräViikingeillä oli ohjelmassa lauantaina reissu Turkuun TPS:n vieraaksi. Matsista ei tullut helppoa, mutta joukkue osoitti iskukykynsä jälleen kerran. Hieman ottelun puolivälin jälkeen TPS oli karannut 6-3 johtoon, jonka jälkeen alkoi (jatkui) Eemil Ollikainen -show. Taitavan hyökkääjän neljällä osumalla EräViikingit nappasi 6-7 vierasvoiton. Koko ottelun saldona Ollikaisella komeat 5+2 tehot, eli ikäluokkansa kärkipelaajiin kuuluva laituri oli mukana helsinkiläisten jokaisessa osumassa.
Joukkueen voittotili lohkovaiheessa siis säilyi täysissä, ykköspaikka on ollut taskussa jo pidempään. Edessä on vielä yksi ottelu ennen kevään loppuratkaisuja.
Jäljellä olevat ottelut
15.3. 13.00 NST – EräViikingit Lappeenranta
TOP 3 pistepörssi
Emil Ollikainen 13. 37+17=54
Santeri Kärki 13. 17+18=35
Olli Marjo 13. 16+19=35