Liput
Irtoliput EräViikinkien miesten ja naisten F-liigaotteluihin ovat myynnissä Tiketin kanavissa. Pääsylippuja on saatavilla myös lipunmyynnistä kotiotteluiden sisäänkäynnin yhteydestä.
Katsomokartan uudistuksessa Mosan kuusi eri katsomolohkoa nimettiin ja tässä vaiheessa keskisektorin lohkoista B ja C numeroidaan rivit 2-3. Enää ei tarvitse murehtia hyvien paikkojen saatavuudesta tai tulla hyvissä ajoin varaamaan omia paikkoja katsomosta. Myös erätauolla voi huoletta käydä nauttimassa uudistuvan kahvila Erätauon palveluista ilman huolta oman paikkansa menettämisestä.

Uudistusten myötä lippuihin on lisätty myös erilaisia luokkia. Alennusryhmiksi luokitellaan lapsi 7-17v, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet/siviilipalvelus ja liikuntarajoitteiset. Ennakkoon ostetut irtoliput ovat selkeästi edullisempia kuin ovelta.
EräViikinkien miesten F-liigajoukkue pelaa kolme runkosarjan ottelua muualla kuin Mosahallissa. Kaksi pelataan Urhea-hallissa, jonka katsomo on numeroimaton. Yksi ottelu pelataan lounasaikaan Energia Areenalla ja myös tuon ottelun irtoliput ovat numeroimattomia G-katsomoon. EräViikinkien naisten edustusjoukkue tulee pelaamaan kaikki runkosarjan kotiottelunsa Mosahallissa.
IRTOLIPPUJEN HINNAT 2025 – 2026
| Ennakkoon | Ovelta | |
| Aikuinen numeroitu lippu (B- & C-katsomo rivit 2-3) | 18,50 € | 24 € |
| Aikuinen numeroimaton lippu | 16,50 € | 21,50 € |
| Alennusryhmä* numeroitu lippu (B- & C-katsomo rivit 2-3) | 13,50 € | 18,50 € |
| Alennusryhmä* numeroimaton lippu | 11,50 € | 15,50 € |
| Lapset alle 7v | 0 € | 0 € |
Ennakkoliput saat Tiketin kanavista – klikkaa tästä lippukauppaan!



