
Otteluennakko

EräViikingit – Classic perjantaina 24.10.2025 18:30 Mosahalli – Otteluennakon tarjoaa Helsingin Uutiset

EräViikingit kohtaa perjantaina F-liigan Roosa nauha -kierroksella Classicin. Kierroksen kovin ottelu on panosta täynnä, kun sarjataulukon kärkikasti taistelee pisteistä. Äärimmäisen tasaisena alkanut kausi kärjen osalta tulee näyttäytymään kentällä mahdollisesti tarkkaavaisena otteluna.
EräViikingit on sarjataulukossa toisena, Classic viidentenä. Joukkueiden välillä eroa on vain yksi piste, sen pesäeron EräViikingit hankki toissa viikonloppuna. Vaikean ottelun jälkeen SSRA:ta vastaan vierasjoukkue EräViikingit nousi tasoihin ottelun loppuminuuteilla, mutta hävisi lopulta jatkoajalla, joka oli samalla joukkueelle kauden ensimmäinen tappio viidennessä ottelussa. Classic on voittanut neljä edellistä otteluaan, joista kolme murskalukemin. FBC Loiston joukkue voitti viime ottelussa 5-2, mutta hävisi kauden avauksessa ja samalla Super Cupin finaalissa toiselle turkulaisjoukkueelle TPS:lle. EräViikingit on kaudella yleensä päässyt peliin paremmin kiinni vasta otteluiden toisissa tai kolmansissa erissä, avauserässä meno on ollut varsinkin kotikentällä tasaisempaa. Avauserässä EräViikingit ei ole kauden kolmessa kotiottelussa onnistunut maalinteossa kuin kerran. Classic on ollut dominoiva otteluissaan sarjan häntäpään joukkueita vastaan, mutta viimeisin ottelu FBC Loistoa vastaan kotona tarjosi haastetta, kun reilun 30 minutin pelin jälkeen vierasjoukkue FBC Loisto johti ottelua vieläkin 0-2.
Odotan vauhdikasta peliä ja kovia vääntöjä. Ankkoja vastaan toissa viikonloppuna vastus koveni aikasempiin peleihin nähden, ja ei oltu tähän ihan hereillä. Maalinteko sekä puolustus ei ollut tarpeeksi vahvaa oulussa verrattuna muihin peleihin. Mosalla nähdään perjantaina kuitenkin jännittävä peli ja hienoja maaleja.
– Tove Tantere

Perjantaina postiviisella alulla otteluun voi olla iso merkitys. Viimeiset kolme ottelua Mosalla Classicia vastaan ovat olleet melko vähämaalisia otteluita, joissa jokaisen tilanteen merkitys on ollut iso. EräViikingit on otteluista voittanut kaksi, lukemin 4-2 ja viimeisimpänä viime helmikuussa 3-2.

Ottelu alkaa Mosalla kello 18:30. Ottelun liput löydät edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista. Perjantain ottelu käynnistää F-liigassa viikonlopun Roosa nauha -kierroksen. Roosa nauha -kierros kannustaa tekemään yhdessä hyvää kerryttämällä Roosa nauha -hyväntekeväisyyspottia! F-liiga lahjoittaa jokaisesta kierroksella tehdystä maalista ja torjunnasta kaksi euroa keräykseen. Lisäksi jokaisesta hattutempusta ja rankkaritorjunnasta F-liiga tekee kymmenen euron lisälahjoituksen.
