LASB – EräViikingit 4 – 8 (1-1, 0-3, 3-4) – Otteluraportin tarjoaa Vantaan Energia

Tiukasti pudotuspelipaikassa kiinni oleva EräViikingit matkasi tuplaviikonlopun ensimmäiseen koitokseen Lahteen, poikkeuksellista ottelulla oli alkamisaika, joka oli klo 21:00. Myöhäisillan kamppailu oli EräViikingeille jo kahdeksas eri ottelun alkamisaika tähän F-liigakauteen. Voitolla EräViikingit myös varmistaisi sen, ettei se olisi karsimassa sarjapaikastaan runkosarjan päätteeksi.
Ottelun alku oli hieman tunnusteleva ja virtauksia ei juurikaan nähty. Laukauksia tuli harvakseltaan ja ottelu eteni varsin seesteisesti aina aikaan 17:50, kun LASB:lle aukesi tekopaikka, josta Atte Raappana siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon. Vain 45 sekuntia myöhemmin komean sommitelman päätteeksi kuitenkin Otto Ukskoski iski lukemat tasoihin. Toiseen erään tilanteesta 1-1.
POST-GAME: Tommi Wiander
EräViikingit pääsi ylivoimien kautta ottelussa kuskin paikalle. Ensin osui Juuso Möttönen ylivoimalla ja vielä ennen erän puolta väliä Oliver Sillanpää, niin ikään ylivoimalla. Molempiin osumiin syöttöpiste Simon Stranskylle. Nopeaan tahtiin iski vielä Möttönen, hänen illan toisella maalillaan EräViikingit kiipesi jo 1-4 johtoon. Syöttöpiste jälleen Stranskylle. Lopulta EräViikingit lähti päätöserään kolmen maalin johdon turvin. Ylivoimienkin kautta EräViikingit sai toisen erän hallintaa itselleen ja se pystyi sen myös siirtämään tulostaululle.
MAALIKOOSTE:
Päätöserän alkuun LASB iski terävästi ja Raappana kavensi lukemat 2-4:een. Vain hetkeä myöhemmin kuitenkin Stransky antoi Matej Penickalle avopaikan, josta EräViikingit kuittasi itsensä jälleen kolmen maalin etumatkalle. Tämän jälkeen tarjolle tuli LASB-ylivoimaa, jonka se myös käytti hyväkseen. Saku Mäkimarttunen kavensi tilanteen 3-5:een ajassa 49:15. Lopulta LASB otti aikalisän viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja myös maalivahtia pois. Möttönen kuitenkin iski nopeasti tyhjiin hattutemppunsa täyteen. Sillanpää rokotti niin ikään tyhjiin ja ottelu alkoi olla ratkaistu. Pietari Porttikivi onnistui vielä kaventamaan, mutta viiden tehopisteen iltaa viettänyt Stransky kävi kertaalleen iskemässä toiseen päähän. Loppulukemat Lahden myöhäisillassa 4-8 ja EräViikingeille kauden ensimmäinen kolmen pisteen vierasvoitto.
OTTELUKUVAT:
Tulossa sunnuntaina.
Voiton myötä ero pudotuspeliviivaan kasvoi kuuteen pisteeseen ja piste-ero karsijan paikalla olevaan OLS:n kasvoi niin suureksi, ettei se pysty enää EräViikinkejä ohittamaan. Kamppailu arvokkaista pudotuspelikamppailupisteistä jatkuu jo lauantaina 17:00 Laukaalla, kun EräViikingit kohtaa Happeen. Ottelu on nähtävillä suorana Ruutu-palvelusta.
Seuraavan kerran kotiyleisön edessä EräViikingit nähdään lauantaina 8.3., kun Timo Toivosen Hall of Fame -illassa vastaan tulee Esport Oilers. Ottelu käyntiin 17:00, Toivosen seremoniat alkavat 16:45 ja liput Mosalle saat edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.

