Viikkoraportit

OmaSp -viikkoraportti: P21 tarjosi avausottelussa melkoisen trillerin – T21 kärsi tappion Oulussa

OmaSp -viikkoraportissa käsitellään Akatemian sekä junioreiden kansallisten sarjojen joukkueiden menneen viikon tapahtumia. OmaSp palvelee Helsingissä Kluuvissa ja haluaa tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua, lähellä ja läsnä. Varaa oma aikasi tapaamiseen tästä.

EV Akatemia

EräViikinkien kausi Suomisarjan B-lohkossa starttaa perjantaina Mosalla pelattavalla kotiottelulla SC Wolvesia vastaan.

Tulevat ottelut

24.9. 18:30 EV Akatemia – SC Wolves / Mosahalli

2.10. 14:00 HIFK – EV Akatemia / AC Myllypuro

T21

EräViikinkien taival T21 SM-sarjassa alkoi viikonloppuna vierasreissulla Ouluun. Sunnuntaina pelattu ottelu ei saanut parasta mahdollista alkua, kun kotijoukkue SSRA siirtyi johtoon vain 21 sekuntia pelin vanhenemisesta. EräViikinkien maalivahti Jade Junkkari piti 1-0 lukemat taululla hänen torjuessaan kotijoukkueelle vihelletyn rangaistuslaukauksen, mutta erän ylitettyä puolen välin joutui hänkin antautumaan uudelleen. Erän lopulla helsinkiläiset pääsivät kokeilemaan kahden pelaajan ylivoimaa ja kaksikko Matilda Rytkönen – Veera Mertanen juonivat kaksi maalia puoleen minuuttiin.

Tämän jälkeen EräViikingit ei enää maalinteossa onnistunutkaan, ja pisteet jäivät Ouluun loppulta maalein 7-2. SM-sarja on kuitenkin jälleen polkaistu käyntiin ja seuraavan kerran EräViikingit esiintyy ensi viikon puolella kahdesti Mosalla.

Tulevat ottelut

27.9. 18:30 EräViikingit – SB-Pro / Mosahalli

1.10. 19:30 EräViikingit – ÅIF / Mosahalli

TOP 2 pistepörssi

Matilda Rytkönen 2+0=2

Veera Mertanen 0+2=2

Matilda Rytkönen avasi T21:n SM-karsinnat kahdella maalilla.

P21

EräViikingit tarjosivat Mosalla P21 SM-sarjan avausottelussa Indiansin kanssa melkoisen jännitysnäytelmän. Maalinsuulla hyvin aloittanut Saku Kontulainen torjui vakuuttavasti, ja toisessa päässä kotijoukkue oli tehokas. EräViikingit karkasi erän puolessa välissä Leevi Rantalan ylivoimamaalilla jo kolmen maalin johtoon. Tämän jälkeen molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen, kunnes vierailija Indians taiteili toisessa erässä peräkkäisillä alivoimilla kaksi alivoimamaalia. Vielä toisen erän loppuun Indians tuli nyt vuorostaan ylivoimamaalilla tasoihin.

Kolmatta erää ehdittiin pelaamaan jo melkein viimeiselle viidelle minuutille, kunnes Leevi Rantala osui Eero Koistisen syötöstä ajassa 54:51 vieden kotijoukkueen jälleen johtoon. Puoli minuuttia edellisestä ja sama mies niittasi pallon jo melkein ratkaisevan tuntuisesti ylivoimalla Juuso Möttösen syötöstä verkkoon. Indians onnistui kuitenkin jälleen viimeisen puolentoista minuutin aikana tulemaan ensin ilman maalivahtia maalin päähän, ja ajassa 59:45 tasoihin. Lopulta EräViikingit joutui taipumaan rankkareilla, ja lisäpiste matkasi Indiansin mukaan.

OTTELUN MAALIKOOSTE

EräViikingeiltä kuitenkin myös sarjapiste plakkariin, ja lisäpisteiden metsästystä päästään jatkamaan tulevana viikonloppuna

Tulevat ottelut

25.9. 15:00 Karhut – EräViikingit / Porin urheilutalo

26.9. 17:00 EräViikingit – Steelers / Mosahalli

TOP 3 pistepörssi

Leevi Rantala 3+0=3

Juuso Möttönen 0+2=2

Eetu Sandström 1+0=1

MITÄ KUULUU OMA SÄÄSTÖPANKKIIN SYKSYN KYNNYKSELLÄ?

T18

EräViikingit on aloittanut kautensa T18 valtakunnallisessa alkusarjassa räväkästi. Kun kaksi ottelupäivää ja neljä ottelua on pelattuna, johtaa EräViikingit yhdessä SBS Wirmon kanssa sarjaa kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä. EräViikinkien Isla Piispa johtaa sarjan pistepörssiä kymmenellä tehopisteellään. Hänen lisäksi maalinteossa on onnistunut jo peräti 12 pelaajaa, joten onnistumisia on syntynyt laajalta rintamalta.

Tulevat ottelut

25.9. 11:00 SBS Wirmo – EräViikingit / Mosahalli

25.9. 18:30 EräViikingit – Karhut / Mosahalli

TOP 3 pistepörssi

Isla Piispa 5+5=10

Milla Lehtomaa 1+6=7

Matilda Rytkönen 4+2=6

P18

EräViikinkien P18-edustusjoukkue selvitti kuukausi takaperin tiensä upeasti ja puhtaasti neljällä voitolla SM-sarjaan. Mainitsemisen arvoista on myös maaliero näissä otteluissa – 46-1.

SM-sarjan otteluohjelma ilmoitetaan myöhemmin.

TOP 3 pistepörssi

Leevi Rantala 7+4=11

Emil Ollikainen 5+5=10

Miko Vaarimo 4+3=7

EräViikingit Akatemia taisteli myös paikasta valtakunnallisiin sarjoihin, ja lopulta viimeisessä karsintapelissä se kaatoi lopulta hienon esityksen jälkeen Hawksin maalein 11-4. Tämä tulos tarkoittaa sitä, että EräViikingit Akatemia nähdään P18 1. divisioonassa tällä kaudella.

Myös 1.divisioonan otteluohjelma ilmoitetaan myöhemmin.

Miko Vaarimo on ollut tehokas EräViikingit -paidassa.

T16

Myös valtakunnallisessa T16-sarjassa EräViikingit on aloittanut kautensa hyvin. Sarjasijoitus on neljän pelatun ottelun jälkeen kolmella voitolla toinen. Lohkon kolme parasta etenee SM-sarjaan ja tuota SM-paikkaa jahdataan seuraavan kerran kuukauden päästä.

Tulevat ottelut

17.10. 13:15 SB-Pro – EräViikingit / Kontiolahden liikuntahalli

17.10. 15:45 EräViikingit – FB Factor / Kontiolahden liikuntahalli

TOP 3 pistepörssi

Olivia Pyy 3+1=4

Oona Hento 0+4=4

Erika Lievonen 2+1=3

P16

EräViikingit P2006 Pohjoinen taistelee paikasta SM-sarjaan valtakunnallisen alkusarjan D-lohkossa. Neljän ottelun jälkeen EräViikingit on sarjassa toisena ilman tappioita, kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä.

Tulevat ottelut

25.9. 11:00 EräViikingit Pohjoinen – Karhut Blue / Momentum-halli

25.9. 14:00 SBS Wirmo Keltainen – EräViikingit Pohjoinen / Momentum-halli

TOP 3 pistepörssi

Leo Tiittala 5+4=9

Eetu Hokkanen 3+2=5

Martin Carlsson 4+0=4

Valtakunnallisen alkusarjan Lohko E:ssä puolestaan taistelee SM-paikasta EräViikingit Itä. Tilanne sarjassa on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun neljän ottelun jälkeen kolmen kärki on samassa kuudessa pisteessä – mukaan lukien EräViikingit Itä. Homma jatkuu tulevana viikonloppuna Raholassa.

Tulevat ottelut

25.9. 11:00 EräViikingit Itä – Nokian KRP / Raholan liikuntakeskus

25.9. 14:00 Classic 07 – EräViikingit Itä / Raholan liikuntakeskus

TOP 3 pistepörssi

Aleksi Tuovinen 5+0=5

Matias Salmela 3+0=3

Erkko Mattila 2+1=3

P16 Itä sparrasi EräViikinkien naisten F-liigajoukkuetta F-liigakauden alla.

P15

EräViikingit Pohjoinen on jo aloittanut kautensa valtakunnallisessa alkusarjassa, jossa joukkue on napannut neljästä ottelusta kolme voittoa. Tilanne sarjataulukossa neljän kierroksen jälkeen on äärettömän tiukka, kun kaikki neljä kärkijoukkuetta on pisteen sisällä.

TOP 3 pistepörssi

Eero Ukskoski 3+4=7

Aatos Kax 5+1=6

Jiro Björk / Elias Sipiläinen / Nooa Nousiainen 4+2=6

Tulevat ottelut

2.10. 11:00 EräViikingit Pohjoinen – Steelers/SCU / Delfort areena

2.10. 13:30 EräViikingit Pohjoinen – Indians / Delfort areena