Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Suomi taipui Ruotsille MM-finaalissa - Paajanen ja Saarikoski syöttivät Suomen maalit

07.05.2018

u19_mmhopeaa.jpg

Suomi hävisi Ruotsille Sveitsin St. Gallennissa pelatun U19-tyttöjen MM-finaalin lukemin 7-2. EräViikinkien Milja Saarikoski ja Maura Paajanen saalistivat ottelussa syöttöpisteet Suomen maaleihin.

Sinivalkoiset aloittivat kamppailun loistavasti, sillä Milja Saarikoski pääsi syöttämään Julia Woiivalinille, joka ampui pallon Ruotsin maaliin. Osuma syntyi ajassa 02.16. Maalin jälkeen pelin hallinta siirtyi sinikeltaisille, ja Suomen vaikeudet alkoivat.

Tappiosta huolimatta Suomen päävalmentaja Tiina Röning antoi positiivista palautetta joukkueen pelistä ottelun jälkeen.

-Kakkoskenttä oli tänään vahva ja jaksoi puolustaa vastustajan ykköstä vastaan, Matilda Lindström sieltä oli hyvä, Röning kehui.

Myös avausmaalin tehnyt ykköskenttä sai päävalmentajan kehut.

-Ykkösellä oli tänään haastetta. Hieno maali kuitenkin pelin alkuun ja useita mahdollisuuksia myöhemminkin.

Suomen toinen maali tehtiin toisen erän alussa, kun Maura Paajasen syöttö tavoitti Jasmiina Järvisen, joka sivalsi pallon Ruotsin maalin. Ottelua oli tuolloin pelattu 24.27.

Maura Paajasen otteet saivat kiitosta Röningiltä.

-Kolmonen oli hyvä pallolla varsinkin kaksi ensimmäistä erää. Siellä muun muassa Maura Paajanen toi rauhaa tekemiseen, Röning kiitteli.

Paajanen itse kertoi ottelun jälkeen, että joukkue antoi kentällä kaikkensa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt Ruotsia vastaan.

-Lähettiin peliin sellaisella asenteella, että kaikki annetaan ja se myös piti.  Ruotsi oli vaan jokaisella osa-alueella parempi, kun me. Voi silti olla todella ylpeä joukkueesta ja siitä matkasta, mikä tähän tultiin.

Suomen joukkueessa EräViikingeistä pelasivat Milja Saarikoski, Maura Paajanen, Iina Latvala, Taru Nordman ja Matilda Lindström. EräViikingit onnittelee tätä viisikkoa upeasta turnauksesta ja hopeamitaleista!

Teksti: Juho Kojima

28.03.2018Tietoa ja ilmoittautumiset joukkueisiin kaudelle 2018-2019
26.05.2018Salibandykoulujen päätösturnaus pelattiin Mosalla - kesäsalibandykouluihin ehtii vielä!
25.05.2018Tervetuloa takaisin Janne Hyvönen - katso koko sopimustilanne
24.05.2018Kaksi kovan luokan ammattilaista EräViikinkien taustalle
24.05.2018Liiga- ja Divarilisenssit vahvistettu - vapautunut Divaripaikka EräViikingit Akatemialle
23.05.2018Taitava puolustaja Teemu Metsälä EräViikinkeihin - "Yksi haaveista on ollut pelata isoveljen kanssa samassa jengissä"
21.05.2018Otto Blomqvist ja EräViikingit jatkosopimukseen
19.05.2018EräViikingit ja Ticketmaster yhteistyöhön - kausikortteihin merkittäviä uudistuksia
18.05.2018Grand Gaala juhlittu - tässä palkitut!
16.05.2018SB Vaasa jää pois salibandyn Divarista - EräViikingit Akatemia hakee sarjapaikkaa

Siirry arkistoon »