Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Loistava alku riitti - EräViikingit tyrehdytti Happeen nousuyrityksen

16.12.2017

EräViikingit haki 9-7- voiton Jyväskylästä Happeesta. Ottelun alku näytti siltä, että vierailijat menee menojaan eikä kotijoukkueella olisi mitään sanottavaa otteluun. EräViikingit onnistui jokaisesta paikastaan aluksi jokaisesta paikastaan, mutta lopussa vauhti hiljeni.

- Huomasi, kun ollaan vedetty kapealla ringillä, niin bensa loppui jätkiltä lopussa. Ei vaan jaksettu enää samalla intensiteetillä, vaan hyydyttiin, EräViikinkien valmentaja Tomi Rastas kommentoi.

Kailiala_ilmiliekeissa.jpg

Vielä ottelun toisessa erässä meno oli sen kaltaista, että valkoisissa pelannut vierasjoukkue pistäisi liigaennätykset uusiksi. Miko Kailiala sinetöi hattutempun jo ensimmäisessä erässä ja meno jatkui toiseenkin erään samanlaisena. Sillä tahdilla jos Kailiala olisi jatkanut, mitä piti ensimmäisessä ja toisessa erässä, olisi Happeen Lasse Riitesuon vuonna 2004 tekemä yhden ottelun maaliennätys mennyt uusiksi.

- Kaikki tähdet tuntui olevan Miklulla kohdillaan. Tuntui, että kaikki vedot upposi sisään, Rastas iloitsi.

Kahdessa ensimmäisessä erässä tehdyt maalit auttoivat, kun bensa hyytyi EräViikinkien koneesta ja Happee sai peliinsä hieman uutta virtaa. Viimeisen kymmenen minuutin ajan peli oli vain yhdessä päässäätä, nimittäin pallo pyöri Santtu Strandbergin vartioiman maalin edustalla. Happee sai muutaman maukkaan onnistumisen ja lähestyi uhkaavasti.

- Pelillisesti emme olleet edellä, mutta kahdessa ensimmäisessä erässä käytettiin paikat hyvin hyödyksi, Rastas kiteytti.

Tilanne näytti hetkellisesti siltä, että tuleeko Happee tasoihin. Mieliin hiipi muistelot aikaisemmista karkeloista tällä kaudella, kun johtoasema on menetetty. Nyt onneksi voitto ei lipunut käsistä, vaan etumatkaa oli tarpeeksi.

- Tänään otettiin tärkeät pisteet. Oli mukava päätös raskaalle syksylle ottaa kahdeksas voitto putkeen ja nousta toiseksi. Joukkueessa on tällä hetkellä hyvä henki ja se näkyy etenkin tiukoissa paikoissa, Rastas totesi.

EräViikingit lähtee tämän ottelun jälkeen ansaitulle joulutauolle, sillä seuraava ottelu pelataan vasta 30. joulukuuta. Kautensa hivenen vaisusti aloittanut EräViikingit on tämän viimeisen kahden kuukauden aikana nostanut itsensä jo sijalle kaksi ja eroa sarjan keulapaikkaa pitävään Classiciin on seitsemän pistettä.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Esa Takalo

17.01.2018Huhtimo jatkaa maajoukkueen valmennuksessa
14.01.2018Vuosi alkoi murskavoitolla Kuopiossa
14.01.2018Salibandyvuosi 2018 starttaa Kuopiossa
11.01.2018Ilmoittautuminen salibandykouluihin nyt avoinna - myös suosittu hiihtolomaleiri lähestyy
30.12.2017Vuosi päättyi tappioon - TPS parempi rankkareilla
26.12.2017EräViikingit saa vieraita Turusta - Kumman putki katkeaa?
21.12.2017Legendat palasivat Mosahalliin
18.12.2017Huhtimo: Nyt reenataan ennen kinkun syömisiä
18.12.2017Vaikeuksien kautta voittoon
16.12.2017Loistava alku riitti - EräViikingit tyrehdytti Happeen nousuyrityksen

Siirry arkistoon »