Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

EräViikingit haki voittofiiliksen musiikista

10.12.2017

EräViikingit otti seitsemännen perättäisen voittonsa sunnuntaina kukistamalla LASB:n 7-4 Lahden Suurhallissa. Vaikean alun jälkeen vierailijoiden ykköskenttä nosti tasoaan ja hoiti ottelun kotiin viimeisessä erässä.

Ensimmäisessä erässä EräViikingit ei saanut peliään oikein uomiinsa ja kotijoukkue pääsi yllättämään vierailijat housut kintuissa. Vielä viiden minuutin kohdalla Mika Majalahti tasoitti ottelun, mutta sen jälkeen oranssipaidat menivät menojaan.

- Huono startti saatiin peliin eikä jostain syystä saatu omaa peliä käyntiin. En tiedä johtuiko muutamista viime hetken poisjäänneistä, mutta ei se saisi näin paljoa vaikuttaa, EräViikinkien valmentaja Tomi Rastas totesi pelin jälkeen.

Moila_ja_Rastas.jpg

Vaikeudet jatkuivat myös toisessa erässä ja pahimmillaan kaksi EräViikinkiä istui jäähyllä samaan aikaan. Vain valkoisten kova taistelu ja vastustajan huonohko ylivoima pelastivat tilanteen. Erän lopussa balsamia haavoihin antoi sitten Miko Kailiala, joka sai tilaisuuden rangaistuslaukauksesta tuoda vierailijat takaisin peliin mukaan eikä synnynnäinen maalintekijä epäonnistunut tehtävässään.

- Oli meidän onni, että vastustajalla ei ylivoima toiminut, Rastas huokaisi.

Kolmanteen erään kentälle tuli enää yksi joukkue, sillä niin paljon vahvempi joukkue EräViikingit oli. Heti erän alkuun valkopaidat antoivat myrskyvaroituksen ja kolme maalia minuutin sisään ratkaisi pelin helsinkiläisille. Illan suurin tähti oli ilman muuta voittomaalin iskenyt Mika Moilanen, mutta maalin lisäksi Moilanen pamautti muikeat neljä syöttöpistettä.

- Pojat hoitivat itse hengennostatusta erätauolla. Fiilistä haettiin musiikin avulla. Täytyy kapteenistolle antaa kiitosta siitä, kuinka hyvin he hoitivat tilanteen, Rastas kiitteli.

- Puhuttiin siinä tauolla, että kahden maalin kaula ei ole salibandyssa mitään ja sitten meidän voittoputki näkyi. Meidän itseluottamuksemme on tällä hetkellä kova eikä usko hiipunut kenelläkään.

EräViikinkien seuraava ottelu pelataan tulevana lauantaina, kun joukkue matkustaa Jyväskylään Happeen vieraaksi.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Jarmo Koskela

17.01.2018Huhtimo jatkaa maajoukkueen valmennuksessa
14.01.2018Vuosi alkoi murskavoitolla Kuopiossa
14.01.2018Salibandyvuosi 2018 starttaa Kuopiossa
11.01.2018Ilmoittautuminen salibandykouluihin nyt avoinna - myös suosittu hiihtolomaleiri lähestyy
30.12.2017Vuosi päättyi tappioon - TPS parempi rankkareilla
26.12.2017EräViikingit saa vieraita Turusta - Kumman putki katkeaa?
21.12.2017Legendat palasivat Mosahalliin
18.12.2017Huhtimo: Nyt reenataan ennen kinkun syömisiä
18.12.2017Vaikeuksien kautta voittoon
16.12.2017Loistava alku riitti - EräViikingit tyrehdytti Happeen nousuyrityksen

Siirry arkistoon »