Otteluraportti
TPS – EräViikingit 8 – 5 (3-3, 3-2, 2-0) – Otteluraportin tarjoaa Helsingin Uutiset

Turun lauantai-illassa nähtiin värikäs ottelu TPS:n ja EräViikinkien välillä. Ilmassa leijui iso mahdollisuus vierasjoukkueelle pisteisiin, ja lopulta joukkueiden välillä nähtiin arvoisensa ottelu.
Avauserä käynnistyi vauhdilla, kun neljän ja puolen minuutin pelin jälkeen Veera Kuosmanen iski kotijoukkue TPS:n 1-0 johtoon. Taru Nordman tasoitti ottelun kuitenkin puolen minuutin päästä. Matilda Rytkönen iski vierasjoukkueen johtoon samantyylisellä osumalla kuin tasoitusmaali. Kolmas maali roikkui ilmassa vierasjoukkueelle, mutta osumaa ei syntynyt. TPS tasoitti ottelun erän puolivälin jälkeen, ja siirtyi saman minuutin aikana 3-2 johtoon Milla Granlundin hienon yksilösuorituksen jälkeen. 3-3 tasoitusosuma nähtiin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Matilda Rytkönen vapautti Pinja Suhosen läpi, ja Suhonen viimesteli kylmänviileästi tasoituksen. Erä päättyi lopulta tasatilanteessa.
OTTELUKUVAT:
Toinen erä alkoi TPS:n 4-3 maalilla, kun Olivia Pietilä viimeisteli johtomaalin. Iina Latvala tasoitti ottelun napakalla viimeistelyllä pari minuuttia TPS:n maalista. Tasatilanne ei jälleen kerran kauaa kestänyt, Jenna Saario iski kotijoukkueen jälleen johtoon hienon yksilösuorituksen jälkeen. Iina Latvalan toisella osumalla EräViikingit kuitenkin nousi samantien takaisin tasatilanteeseen. EräViikingeille tarjottiin tasoituksen jälkeen mahdollisuutta johtomaaliin ottelun ainoalla ylivoimalla Sofia Leinon jäähyn aikana, mutta erikoistilanne ei tällä kertaa tuottanut tulosta. Cira Virta iski viivasta kotijoukkueen 6-5 johtoon jopa hiukan yllättäin. Toinen erä ei enempää osumia tarjonnut, ja päätöserään yksi maali perässä.
POST-GAME: Iina Latvala
Kolmannessa erässä TPS onnistui jäädyttämään peliä, ja pysyi pallossa pitkälti koko erän ajan. Karvausta nostettiin erän puolivälissä, mutta TPS sahasi koko kentän läpi, ja Anna Marttala pääsi neppaamaan pallon takatolpilta tyhjään maaliin. Veera Kuosmanen viimeisteli irtopallon Elsi Kangasharjun torjunnasta sisään, ja TPS 8-5 johtoon. Loppuerä ei enempiä osumia tuottanut, vaikka EräViikingit haki kavennusta ilman maalivahtia. Kolme pistettä kärkiottelusta Turkuun, ja MM-kisatauko kutsuu joukkueita seuraavaksi.
OTTELUN MAALIKOOSTE:
EräViikinkien seuraava ottelu pelataan 20.12. vieraissa Pirkkain vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan 6.1. FBC Loistoa vastaan. Ottelun liput löydät edullisemmin ennakkoon Tiketin kanavista.




